Vastustamaton vadelma on heinäkuun herkku

Seuraava heinäkuun aikana kypsyvä marjaherkkumme on vadelma, jonka satokausi on juuri käynnistymässä koko maassa. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta kerrotaan, että vadelman poiminta on päässyt vauhtiin useimmilla tiloilla. Satokauden arvioidaan jatkuvan pitkälle elokuuhun, jos säät ovat suopeat ja aurinkoa ja sateita saadaan tasaisesti.

Heinäkuun helteet eivät ainakaan vielä ole verottaneet vadelmaa. Paras tilanne on tiloilla, joilla on käytössään kastelulaitteet. Vadelma on lämpimien poutasäiden kasvi, jonka kasvustot ovat säilyneet hyväkuntoisina ja raakileitakin on runsaasti. Kaiken kaikkiaan vadelmaa saataneen tänä kesänä noin 800 000 – 900 000 kiloa. Vadelmasato menee lähes kokonaan tuorekulutukseen yksityisille kotitalouksille.

Yhä useampi heikkona vadelman hienoon aromiin

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton mukaan vadelma on kasvattanut vuosi vuodelta sekä suosiotaan että viljelypinta-alaansa. Mansikkaa se tuskin saavuttaa suosiossa lähiaikoina, mutta yhä useampi suomalainen on ihastunut vadelman aromiin. Sitä osataan myös entistä useammin käyttää yhdessä muiden marjojen kanssa.

Vadelma viljellään meillä tällä hetkellä noin 790 tilalla ja 470 hehtaarin alalla. Päälajikkeita ovat Ottawa ja Muskoka, joiden osuus on yhteensä noin 85 prosenttia koko tuotannosta. Viime vuosina viljelyyn on otettu myös uusia Suomessa jalostettuja lajikkeita, muun muassa Maurin Makeaa ja Jatsia. Tärkeimpiä viljelyalueita ovat Savo ja Pohjois-Karjala.

(MTV3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat