Varo näitä ruokia ja juomia ulkomailla
Kukaan ei halua viettää lomaansa vatsataudissa. Independenttraveler.com kertoo, millaisia ruokia ja juomia välttelemällä se onnistuu parhaiten.
Juomat
Vesi on ulkomailla syntyvien vatsavaivojen yleisin lähde. Myös jääpaloissa voi muhia bakteereja.
Pastöroimattomia maitotuotteita kannattaa välttää ja etsiä etiketistä mainintaa pastöroinnista. Useimmat tölkitetyt maidot ovat turvallisia.
Muistathan, että myös juustot ja jogurtit saattavat olla pastöroimattomia.
Kahvija tee ovat yleensä harmittomia. Ne kannattaa kuitenkin juoda mustana, ettei huono maito pääse pilaamaan niitä.
Oluidenja viinien alkoholipitoisuudet vaihtelevat maittain. Niitä kannattaa maistella varovasti ja kohtuudella.
Ruoat
Meren antimiin kannattaa suhtautua ulkomailla varauksella. Kala- ja äyriäisruoat aiheuttavat usein suolisto-ongelmia, sillä niihin kerääntyy paljon epäpuhtauksia laajalta alueelta.
Yleensä pienemmät kalat ovat turvallisempia kuin isommat. Kalan elimiä ja simpukoita suositellaan vältettävän.
Mausteet, kuten majoneesi, ketsuppi ja salaatinkastikkeet ovat turvallisimpia umpinaisissa pakkauksissa.
Lähde: Independenttraveler.com
Studio55.fi
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
15:01
Lääkäri varoittaa: Etenkin nuorten naisten kiinnitettävä huomiota auringolta suojautumiseen – naiskromosomi taustalla suurempaan melanoomariskiin?
-
14:45
MM-jääkiekolla uskomaton suosio – näin valtava osuus suomalaisista seurasi kotiturnausta
-
14:16
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
13:59
Iloinen juhlakuva julki! Salkkarit-työryhmä juhlisti kevätkauden kuvausten päättymistä sankoin joukoin
-
13:49
Yksityisen sosiaalipalvelualan järjestöt jatkoivat ylityökieltoa ja antoivat lakkovaroituksen
-
13:42
Lakot alkamassa huomenna yksityisissä päiväkodeissa ja lastensuojelulaitoksissa eteläisessä Suomessa
-
13:40
Mies jyräsi pienen purjeveneen suurella moottoriveneellä, kaksi perheenisää kuoli – hovioikeus ei uskonut selityksiä
-
13:37
UFC-veteraani laukoo kovaa tekstiä Conor McGregorista – lajilegendan parhaat päivät ohi: "Hän on pummi"
-
Lataa lisää