Kansainvälisen hiihtoliiton (FISin) hallitus on päättänyt MM-kisojen järjestämisestä tulevaisuudessa joka vuosi olympiavuosia lukuun ottamatta.
FISin johtokunta oli aiemmin teettänyt selvityksen siitä, onko suunnitelma toteutettavissa kisojen urheilullisen arvon, kilpailukalenterin sekä kaupallisten ja mediaoikeuksien potentiaalin näkökulmasta.
Lopputuloksena syntyi periaatepäätös järjestää MM-kisoja vastedes yhä tiheämmin. FISin alaiset MM-kisat on jo pitkään järjestetty vain parittomina vuosina, mutta vuodesta 2032 alkaen kisoja on tarkoitus järjestää myös parillisina vuosina – poislukien olympiavuodet.
FISin hallitus on myös avoin selvittämään, voitaisiinko ylimääräiset MM-kisat järjestää jo vuonna 2028. Esimerkiksi Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen järjestäjät on jo valittu vuosille 2027 (Falun), 2029 (Lahti) ja 2031 (Oberstdorf).
Suomen hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti valittiin Sveitsissä järjestetyssä kaksipäiväisessä kokoontumisessa FISin strategiakomitean johtoon. Komitean keskeisenä tehtävänä on tukea FISin tulevaisuuden suuntaa.

