Hyundain tulevaisuudesta rallin MM-sarjassa päätetään tällä viikolla, kertoo Dirtfish. MM-sarjassa siirrytään ensi kaudella uusiin WRC27-sääntöihin, ja niiden mukaisen uuden auton on autonvalmistajista rakentamassa vain Toyota.
Lue myös:
Lue myös:
Dirtfishin mukaan Hyundai Motorsportin puheenjohtaja ja korealaisvalmistajan MM-rallitallin päällikkö Cyril Abiteboul käy parhaillaan neuvotteluita emoyhtiön johdon kanssa Soulissa.
Espanjalaislehti AS ehti jo aiemmin uutisoida, että Hyundai vetäytyisi rallin MM-sarjasta tämän kauden jälkeen kahden vuoden ajaksi. AS:n mukaan Hyundai kuitenkin palaisi takaisin vuonna 2029 uuden i20-autonsa kanssa, kun voimansiirtoa koskeviin sääntöihin on tulossa enemmän vapauksia.
Lehti kertoi Hyundain ajattavan tulevina vuosina Rally2-autoaan, jonka uusi kehitysversio luokitellaan tämän vuoden lopussa. Thierry Neuville ja Adrien Fourmaux ajaisivat autolla valikoituja kisoja.
Dirtfishin tuoreiden tietojen mukaan päätöksiä ollaan siis vasta nuijimassa. Hyundai-pomojen pöydällä Soulissa on tiettävästi kolme vaihtoehtoa: säilyttää nykyinen asema MM-sarjassa tehdasvalmisteisella i20 N Rally2 -autolla, ajattaa yksityistä tiimiä tai vetäytyä kokonaan MM-sarjasta.
Neuvillen ja Fourmaux'n sopimukset ovat voimassa vuoden loppuun. Molemmat ovat tämän kauden aikana osallistuneet Rally2-auton kehitystyöhön siltä varalta, että Soul näyttää ralliprojektin jatkumiselle vihreää valoa.
Neuville on aiemmin kertonut, että haluaisi jatkaa yhteistyötä Hyundain kanssa edes jossain muodossa. Hän on edustanut korealaismerkkiä yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 lähtien.
Fourmaux on aiemmin kertonut Motorsportille, että hänelle on ok ajaa yksi kausi Rally2-autolla, mutta pidempi pesti alemmalla tasolla – olkoonkin, että Rally2-autoista yritetään tehdä samantasoisia WRC27-autojen kanssa – ei kuulosta hyvältä.
– Tällä hetkellä tiedämme vain, ettei mitään ole päätetty. On olemassa vaihtoehtoja, mutta emme tiedä päätöksistä mitään. Luultavasti tilanne on 50–50 sen suhteen, jatkaako Hyundai MM-sarjassa. Toivottavasti jatkamme, mutta emme tiedä, minkälaisia uutisia on tulossa, Fourmaux sanoo nyt Dirtfishille.
– Olenko huolissani ensi vuodesta? Kyllä.
Hyundai on kilpaillut rallin MM-sarjassa tehdastallina vuodesta 2014 lähtien.

