Vapaavuori vastaa Marinin syytöksiin vastuuttomuudesta: "Emme tarvitse vastakkainasettelua tai käskyttämistä"
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on ottanut kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) arvosteluun pääkaupunkiseudun toisen asteen oppilaitosten palaamisesta rajattuun lähiopetukseen.
Marin kutsui pääkaupunkiseudun päätöstä tänään pääministerin haastattelutunnilla Ylellä jopa vastuuttomaksi, sillä Uudenmaan koronatilanne pahenee.
Vapaavuori puolustaa ratkaisua välittämällään kirjallisella lausunnollaan.
– Vastuullisuus on tietoon perustuvaa yhteiskunnallista kokonaisharkintaa. Etäkoulun haitat nuorille ovat kiistattomat. Pitkäaikaishaittoja voimme vain arvailla, ja rajoituksen vaikuttavuus epidemian leviämiseen on vaatimaton. Pääkaupunkiseudulla on laaja yhteisymmärrys asiassa. Täsmälleen sama tulkinta on tehty myös esimerkiksi Vaasassa, kirjoittaa Vapaavuori.
Vapaavuori kirjoittaa, että vastakkainasettelua ei nyt tarvita.
– Olemme lähestymässä hankalampia aikoja epidemian hoidossa ja tarvitsemme nyt valtiovallan ja paikallishallinnon välille vuorovaikutusta, emme vastakkainasettelua tai käskyttämistä. Pääministerin vastuu tällaisen otollisen ilmapiirin ja toimintatavan luonnissa on korostetun suuri, kommentoi Vapaavuori.
Myös esimerkiksi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Emma Kari on puolustanut päätöstä.
Uusimmat
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
Lataa lisää