Kokenut puolalaistoimittaja vapautettiin Puolan ja Valko-Venäjän vankienvaihdon yhteydessä.
Valko-Venäjä ja Puola ovat vaihtaneet vankeja maidensa rajalla, kertoo Valko-Venäjän valtion uutistoimisto Belta. Kumpikin maa vapautti viisi vankia, joista Valko-Venäjän vapauttamien joukossa on toimittaja Andrzej Poczobut.
Presidentti Donald Trumpin Valko-Venäjän erityislähettiläs John Coale kertoi, että hänen tiiminsä auttoi vapauttamaan kolme puolalaista ja kaksi moldovalaista vankia Valko-Venäjältä.
Valko-Venäjän puolalaisvähemmistöön kuuluva Poczobut pidätettiin maaliskuussa 2021. Hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen Valko-Venäjällä vuonna 2023 syytettynä etnisen vihamielisyyden lietsomisesta ja Valko-Venäjän turvallisuuden heikentämisestä.
Puola kuvaili tuomiota tuolloin poliittisesti motivoituneeksi. Puolan ulkoministeri Radoslwa Sikorskin mukaan Poczobutin vapautus on hieno uutinen Puolan ja Yhdysvaltojen yhteistyölle.

