Vanhusten päihdeongelmat hurjassa kasvussa
Ikääntyvien ihmisten päihdeongelmat ovat merkittävässä kasvussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan 50−69-vuotiaiden alkoholin käyttökerrat ovat lisääntyneet 2000-luvulla kolmanneksella. Samalla 50−69-vuotiaat miehet juovat yhtä paljon kuin nuoremmat ikäryhmät.
Ikääntyvien päihdeongelmia tarkastellessa kannattaa katse kääntää Salon suuntaan. A-klinikkatoimi on kiinnittänyt siellä poikkeuksellisen paljon huomiota vanhusten alkoholinkäyttöön. Salon seudulla asuvien viinan juonti ei poikkea muusta maasta, vaikka tilastot äkkiseltään muuta väittävätkin.
Salon seudun A-klinikkatoimen aluejohtaja Hannu Ranta sanoo, että nyt pitäisi herätä ja tehdä ratkaisuja, jottei Suomessa kärsitä pian vieläkin suuremmasta päihdeongelmasta vanhusten keskuudessa.
−Suuret ikäluokat ovat 50−60-vuotiaita. He ovat vielä työelämässä, ja nyt päihdeongelmat pitäisikin ottaa esiin työterveyshuollossa ja terveyskeskuksissa, Ranta vaatii.
Mutta mistä vanhusten lisääntynyt viinanjuonti johtuu? Vastauksia on varmasti monia, mutta yksi löytyy yleisestä suhtautumisesta alkoholiin.
−Alkoholinkäyttö on arkipäiväistynyt. Eläkkeelle jäävän saattaa olla helppo jatkaa sitä työuran jälkeen, kun elämään pitää luoda uudenlaista sisältöä, Ranta pohtii.
Keskitytään vielä hetki Salon seudun tilanteeseen.
Rannan mukaan Salon A-klinikkatoimella on vuosittain tuhat asiakasta. Heistä noin 50 prosenttia on yli 50-vuotiaita.
Ikääntyvien ihmisten päihdeongelmat eivät katso sosiaaliluokkaa, Ranta tietää.
−Meidän asiakkainamme on yrittäjiä, ylempiä ja alempia toimihenkilöitä sekä duunareita.
−Yksi kolmasosa asiakkaistamme on työelämässä, kolmasosa joko opiskelijoita tai eläkeläisiä ja kolmasosa työttömiä, Ranta selvittää.
Salon seudun tilastot ovat muuta maata korkeammat, mutta tilanne on kuitenkin koko maassa samanlainen.
−Salossa kaikki terveyskeskuksessa käyvät tapaturmapotilaat puhallutetaan. Täällä on todettu, että alkoholi on suurin ennenaikaiseen kuolemaan johtava syy. Uskon, että tilanne on pitkälti sama koko maassa, Ranta sanoo.
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää