Vanha piha remonttiin: ”Koko pihaa tarvitsee harvemmin uusia”
Lämpötilojen kohotessa piha alkaa pikku hiljaa heräämään talviuniltaan. Hiveleekö näky silmiäsi vai tekeekö mielesi ennemmin vetää verhot eteen?
Oman pihan remontointi kiinnostaa ihmisiä aina vain enemmän. Televisiossa pyörii vuoden ympäri pihanmuutosohjelmia, jotka siivittävät ideoimaan, mitä oma piha voisi parhaimmillaan olla.
Jos lumen alta kuoriutuu kuitenkin läikikäs nurmikko, parhaat päivänsä nähneet pihakalusteet ja karunnäköiset perennapenkit, on aika tarttua lapionvarteen – ja lyijykynään.
Vanhan pihan korjaustyöt kannattaa aloittaa ajoissa, jotta parhaista kevätsäistä pääsee nauttimaan mahdollisimman pian.
Muutos alkaa suunnitelmasta
Oli kyseessä mökin tai oman kodin piha, muutostyöt alkavat aina hyvästi suunnitelmasta.
Viihtyisä piha syntyy ulkotilojen muodostamasta kokonaisuudesta: yleisilme on siisti ja istutusalueet ovat hoidetut ja selkeät.
– Aina pihalle ei tarvitse tulla kaivinkoneiden ja pihasuunnittelijan kanssa. Koko pihaa tarvitsee harvemmin uusia, muistutti maisemasuunnittelija Eva Wuite Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuilla.
Vanhalle pihalle eri toimintojen paikat löytyvät kyllä – huomioon tulee ottaa ainakin auringon suunta ja kulkureitit.
– Viihtyisällä mökkipihalla esimerkiksi ruokailuryhmä ei ole huussin ja varaston vieressä, huomautti Wuite.
"Asukkaan näköinen piha"
Toimiva piha saadaan sillä, että eri toiminnoille löytyy omat paikkansa.
Valmiita istutusalueita voi kunnostaa, laajentaa tai supistaa. Kalusteita, aitoja ja terasseja maalata tai korjata. Jo pienillä kunnostustöillä saa kunnon kasvojenkohotuksen.
Tärkeintä on miettiä, minkälainen piha olisi juuri oman näköinen. Piha ei saa olla myöskään liian työläs – kukaan ei halua stressata ulkotöistä.
Uusimmat
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
16:57
Poliisilta huolestuttavia uutisia: Yhä useampi räplää kännykkää ratissa – katse poissa tiestä on "aina iso riski"
-
16:44
Liikuntapedagogi ei usko, että fyysiset erot olivat ratkaisevia tyttöjen ja poikien yhteisessä urheilukilpailussa
-
Lataa lisää