Valvira selvittää koko Esperi Caren toimintaa – hoitajien määrän riittävyyttä on selvitelty muidenkin alan yritysten kanssa

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on käsitellyt hoitajamäärään liittyviä kysymyksiä myös muiden yksityisten hoiva-alan ketjujen kuin Esperi Caren kanssa, kertoo Valviran ylijohtaja Markus Henriksson.

– Tiettyjä lupa- ja valvonta-asioita on kohdentunut myös muihin yrityksiin, sanoo Henriksson.

Henriksson ei tarkenna sitä, miten laajasti yritysten toimintaa on selvitelty. Hän toteaa, että juuri henkilöstömitoituksesta käydään keskusteluja usein.

– Henkilöstömitoitus tulisi tehdä kunkin toimintayksikön toiminta-ajatuksen ja asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Ikäihmisten hoivapalveluissa on yhä huonokuntoisempia ihmisiä. Väestön terveys yleisesti ottaen paranee, mutta ne, jotka ovat palvelujen tarpeessa, ovat entistä huonommassa kunnossa, sanoo Henriksson.

Kuluneella viikolla Valvira määräsi Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla toimivan Ulrika-hoitokodin toiminnan keskeytettäväksi. Hoitokoti siirrettiin pikavauhtia Esperiltä kaupungin vastuulle. Henrikssonin mukaan Ulrikan tapaus on poikkeuksellinen.

– Syynä ovat viimeksi kuluneiden parin viikon aikana saadut tiedot ongelmien kasautumisesta. Samaan aikaan näytti siltä, että omavalvonta ei nopeasti pystynyt asioita korjaamaan. Jos jossain muualla olisi ollut vastaavia kasautumia, niin siinäkin tapauksessa olisi annettu keskeytysmääräys, sanoo Henriksson.

Valvira on jo aiemmin ryhtynyt selvittämään koko Esperi Caren toimintaa. Yhtiön eilinen tiedote, jossa se lupasi lisätä henkilöstöä hoivakodeissaan, on Henrikssonin mukaan edistysaskel. Koko selvityksen arvioidaan kuitenkin kestävän pikemminkin kuukausia kuin viikkoja. 

 

Lue myös:

    Uusimmat