Valtteri Bottas summasi Alfa Romeon kehitystarpeet

Lupaavasti formula 1 -kauden aloittaneen Alfa Romeon vauhti MM-sarjan keskikastissa on hiipunut kauden edetessä. Valtteri Bottas ajoi tallin autolla seitsemän pistesijaa kauden yhdeksässä ensimmäisessä kilpailussa. Kesäkuun jälkeen hän on rimpuillut sarjassa pisteittä.

Alfa Romeo ei ole kyennyt kauden aikana yhtä tehokkaaseen autojen kehitykseen kuin lähimmät vastustajat Alpine ja McLaren. Autosportin torstaina julkaisemassa haastattelussa Bottas kertoo odottavansa jatkossa talliltaan ketterämpää kehitystä.

– Meillä on meneillään pitkän ajan kehityshanke. Yksi tällä kaudella opituista asioista on taantumisemme ymmärtäminen. Aloitimme hyvin, mutta olemme sen jälkeen menettäneet asemiamme, Bottas kertoi.

– Komponenttien tuotannon nopeus on yksi ongelmistamme. Tiedostamme resurssipulan, sillä emme myöskään kyenneet siirtämään tuulitunnelissa saavutettuja tuloksia autojen kehitykseen. Tarvitsemme enemmän henkilökuntaa. Meille se on kehityksen tärkeimpiä askelia.

Alfa Romeon F1-hankkeessa työskentelee noin 500 henkilöä. Jopa sarjan hännille jääneen Williamsin organisaatiossa on 750 ihmistä.

– Organisaatiossamme on hyvä rakenne, mutta tarvitsemme enemmän henkilökuntaa, Bottas tiivisti.

Alfa Romeon autoihin on tulossa kehitysosia Japanin MM-kilpailuun 9. lokakuuta. Talli keskittyy silti vahvasti jo ensi kauteen kehitystyössään.

Bottas on MM-sarjassa kymmenentenä ja Alfa Romeo valmistajien sarjassa Red Bullin, Ferrarin, Mercedeksen, Alpinen ja McLarenin jälkeen kuudentena. F1-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Singaporessa.

Lue myös:

    Uusimmat