Suomen taitoluistelijakonkari Valtter Virtasen äiti kuoli alkuvuodesta. Nyt Virtanen haluaa luistella kunniakkaan lopun uralleen.
Taitoluistelija ja lääkäri Valtter Virtanen luovutti hymy huulilla Suomen miesyksinluistelijoiden EM-edustuspaikan nuorelle Makar Suntseville.
– Makar lähtee EM-kilpailuihin, ja minä keskityn harjoittelemaan, Virtanen alleviivasi sunnuntaina Helsingissä päättyneissä SM-kilpailuissa.
Suntsev voitti SM-kultaa yhteispistein 204,12, mutta jarrutteli vielä, tuleeko tammikuussa lähtö Liettuan Kaunasiin.
– Ei se ole vielä varmaa. Minulle oli iso asia voittaa seniorien SM-kulta. Noviiseissa ja junioreissa olen ollut aina kakkonen. Nyt voitin kovimmassa ja vaikeimmassa sarjassa, 19-vuotias Suntsev sanoi.
– Kiitokset Valtterille, hän jatkoi, kun kuuli toimittajalta Virtasen lähettävän hänet EM-kilpailuihin.
Kisapaikka jäi Suomen taitoluisteluliiton vahvistettavaksi.
Muisto on läsnä lyhytohjelmassa
Virtanen summasi pisteet 200,83, mutta arvokilpailuvalinnat tai pisteet ovat olleet hänelle viime talvesta lähtien toissijaisia asioita.
– Elämässä oli raskas kokemus. Viime kauden loppu meni aivosumussa, 36-vuotias Virtanen aloitti vyyhdin purkamisen.
– Elämä on arvaamatonta. Minulle luistelu on omanlainen tapa käsitellä asioita.
– Äitini kuoli kaksi viikkoa EM-kilpailujen jälkeen. Syöpä vei hänet.
Kuolemaa pystyi odottamaan, mutta lopullinen isku oli musertava.
