Valtion vierastalossa Helsingin Munkkiniemessä on majoittunut vuosikymmenten aikana lukuisia arvovieraita.
Siellä yöpyi myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puolisonsa Melania Trumpin kanssa. Talo on samalla näyteikkuna vieraille esimerkiksi suomalaiseen designiin.
Turvallisuussyistä kuvia talon sisältä esitellään harvoin julkisuudessa, mutta Trumpin vierailun jälkeen talosta on julkaistu kuvia suomalaisessa mediassa.
Talon varsin alkuperäisenä säilynyt sisustus on nostanut keskustelua. Helsingin Sanomissa julkaistiin keskiviikkona mielipidekirjoitus, jossa sisustuksen väitettiin laahaavan menneillä vuosikymmenillä.
Valtioneuvoston kanslian hallintoyksikön päällikkö Heikki Hovin mukaan sisustuksessa tavoitellaan rakennusajan henkeä. Kyseessä on arkkitehtuurinen ja sisustuksellinen kokonaisuus.
Talo valmistui vuonna 1984. Arkkitehtina oli Einari Teräsvirta. Sisustuksesta vastasi Antti Nurmesniemi, ja talo on sisustettu pitkälti arkkitehti ja muotoilija Alvar Aallon huonekaluilla.
– Ollaan lähdetty siitä, että se on sen ajan kokonaisuus. Jos ajatellaan yleistä kaupunkikuvaa, niin Museovirastossa käsitykseni mukaan halutaan, että näkyy eri aikakausien kerrostumia. Tämä on 1980-luvun puolivälin kokonaisuus.
Ei valituksia vierailta
Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja on samoilla linjoilla.
