Valtava suru tuli Parkanoon: Nuorukainen kuoli rajussa ulosajossa – "Hän oli oikein pidetty nuori mies"

Valtava suru tuli Parkanoon: Nuorukainen kuoli rajussa ulosajossa –"Hän oli oikein pidetty nuori mies" 1:55
Näin Parkanossa surraan menehtynyttä nuorta

Valtava suru on kohdannut Parkanon nuoren menehtymisen johdosta.

Parkanossa tapahtui viikonloppuna vakava ulosajo, jossa menehtyi autossa matkustajana ollut nuori mies. Autossa oli yhteensä kolme ihmistä, ja he olivat iältään 17–20-vuotiaita. Kaikki kiidätettiin sairaalaan.

– Mies menehtyi myöhemmin sairaalassa. Kaksi muuta autossa ollutta miestä, joista toinen auton kuljettaja, selvisivät tiettävästi suhteellisen lievillä vammoilla, poliisin tiedotteessa kerrottiin.

Valtava suru kaupungissa

Parkanon kaupunginjohtaja kertoo valtavan surun vallanneen kaupungin turman jälkeen.

– Otan osaa nuoren perheen ja hänen ystäviensä suureen suruun. Itsekin tunsin turmassa menehtyneen nuoren. Hän oli oikein pidetty nuori mies Parkanossa, Jari Heiniluoma kertoo.

Kaupungissa on aloitettu kriisitoimet. Kriisiapua on saatavilla kouluissa sekä kirkossa. Vanhemmat ihmiset voivat hakea apua terveyskeskuksesta.

– Kriisiapua saa kouluissa, sillä monet turmassa osallisena olleiden nuorten kaverit opiskelevat lukiossa ja ammattikoulussa, kaupunginjohtaja kertoo.

– Mutta nyt on suruaika, eikä kaupungin puolesta ole enempää kommentoitavaa.

”Suru yhdistää parkanolaisia”

Parkanon seurakunnan seurakuntapastori Simi Virtanen kertoo uhrin olleen parkanolainen.

Pienessä kaupungissa suru yhdistää, hän kuvailee. Sunnuntaina kirkolla järjestettiin suruhartaustilaisuus, johon osallistui 50 ihmistä kunnioittamaan uhrin muistoa. Valtaosa hartaushetkeen osallistuneista oli nuoria ja nuoria aikuisia.

– Uskon että se tieto onnettomuudesta pysäytti nuoret. Tällaiset onnettomuudet ovat aina järkyttäviä. Ajatukset ovat uhrin omaisten parissa. Kyllä se koskettaa, Virtanen kertoo.

– Tunnelma hartaushetkessä oli koskettava. Niin monta nuorta oli paikalla täällä sunnuntaina. Kyllä se kosketti, täällä oli harras ja hiljainen tunnelma.

Virtanen kehottaa ihmisiä hakemaan keskusteluapua matalalla kynnyksellä. Myös ystäville on tärkeää puhua.

– Jos asia painaa mieltä niin kannattaa rohkeasti hakea keskusteluapua ja jutella ystävien kanssa tapahtuneesta, seurakuntapastori sanoo.

– Suru yhdistää, se on täällä Parkanossa huomattu.

Auto katolleen metsään

MTV Uutiset vieraili turmapaikalla Karttiperäntiellä. Puoliltaöin perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtunut turma on yhä havaittavissa, mutta turma auto oli viety maanantaina pois paikalta. Turmapaikalle on tuotu kynttilöitä.

Kyseessä on syrjäinen soratie noin vartin ajomatkan päässä Parkanon keskustasta. Katso artikkelin yllä olevalta videolta, miltä turmapaikka näyttää.

Poliisin mukaan auto oli ajautunut kaarteessa ulos tieltä ja sinkoutunut useiden kymmenien metrien päähän katolleen metsään.

Tapauksesta aiemmin kertoneen paikallislehti Ylä-Satakunnan julkaiseman kuvan perusteella turmassa ollut henkilöauto oli pahoin vaurioitunut. Auton kaikki ikkunat olivat hajonneet ja katto oli painunut kasaan.

”Voimia läheisille ja ystäville”

Parkanolaiset ovat olleet turmasta järkyttyneitä. MTV:n haastattelema parkanolainen Aila Sammi ei tuntenut turmassa mukana olleita nuoria henkilökohtaisesti. Hän kertoo, että kirkolle on tuotu paljon kynttilöitä uhrin muistolle.

– Aina kun nuori menehtyy, se on surullista. Kyllä se vetää mielen matalaksi, Sammi herkistyy kyyneliin.

– Voimia läheisille ja ystäville, hän sanoo.

Ulkopaikkakuntalainen Paula sattui olemaan vaeltamassa turmapaikan lähistöllä vapaapäivänään. Hän oli lukenut tapahtuneesta paikallislehdestä.

– Olin täällä päin vaeltamassa vapaapäivänä. Kun olin lähellä, tulin katsomaan, Paula kertoo.

– Tietysti tämä herättää minussa tosi pahoja tunteita. Itsellä lapsenlapset ovat tulemassa autoiluikään. Aina sitä käyttää ajatusta siihen, että kunhan ei mentäisi lujaa, hän sanoo turmapaikalla kynttilämeren edustalla.

Poliisi tutkii tapahtumia

Poliisi tutkii kuolonkolarin tapahtumia. Viranomaisten mukaan kahta turmassa loukkaantunutta on päästy alustavasti puhuttamaan.

Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Lue myös:

    Uusimmat