Vältä varkaat kesämökillä: Näin suojaat lomakodin!

Kesämökki on enää harvoin piilopirtti ilman mukavuuksia. Sähkö ja juokseva vesi ovat itsestäänselvyyksiä ja loma-ajan askareita helpotetaan elektroniikan avulla. Nykyaikaistuneet loma-asunnot ovat kuitenkin yhä houkuttelevampi kohde murtomiehille.

Mökkikautta halutaan nykyään jatkaa mahdollisimman pitkään. Karu ja askeettinen asumus, jossa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä, käy jo alkusyksystä kylmäksi ja hankalaksi. Tästä syystä kodinomainen, pitkälle varusteltu loma-asunto onkin ollut jo vuosia enemmistön valinta.

Mökeiltä löytyvät nykyään lähes kaikki samat mukavuudet kuin kaupunkiasunnoista. Pyykki- ja astianpesukoneet sekä televisiot ja muu viihde-elektroniikka ovat nykylomalaisen perustarvikkeita.

– Erilaiset lämpöpatterit ja terassilämmittimet ovat suosittuja mökkivarusteita varsinkin näin syksyllä. Ekologiset aurinkokennovalot ovat myös yhä useamman mökkiläisen valinta, sanoo toimitusjohtaja Tommy Dolivo Biltemasta.

Mökki on murtomiehen aarreaitta

Mökkien varustelutason muuttuminen näkyy myös kohonneissa murtotilastoissa. Yksinäinen loma-asunto on helppo kohde epärehelliselle kulkijalle ja vahinkojen kustannukset saattavat nousta hyvinkin korkeiksi.

– Yksinkertaisin tapa suojata loma-asunto on hankkia oveen vakuutusyhtiöiden hyväksymä riippulukko tai muu murtosuoja, ohjeistaa Dolivo.

Pelotteena toimivat myös liikkeeseen reagoivat ulkovalot. Suosittuja ovat niin halogeeni- kuin led-mallitkin.

– Langaton hälytysjärjestelmä kuitenkin tarjoaa parhaan mahdollisuuden pysytellä selvillä siitä, mitä mökillä omistajan poissa ollessa tapahtuu.

Lähde: Deski

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat