Kun valtaosa ihmisistä on vielä unten mailla, on turkulainen Juhani Peltonen jo liikkeellä kameransa kanssa ikuistamassa luonnon ihmeitä.
Peltoselle on vuosien varrella kerääntynyt paljon kuvamateriaalia kesäaamujen auringonnousuista ja luonnon mieltä rauhoittavasta kauneudesta.

Kesäisin Peltonen on lähtenyt ihailemaan luontoa jo aamuneljältä. Hän ei ole kuitenkaan joutunut olemaan aamuyöisillä retkillään yksin, sillä luonto on täynnä aamuvirkkuja eläimiä. Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella eläimet ovat tottuneet Peltoseen ja uskaltavat tulla aivan hänen viereensä. Oravat ja linnut tulevat temmeltämään jopa hänen hartioilleen ja roikkuvat kamerassa kiinni.
Peltonen kertoo vieneensä mm. oraville ja pikkulinnuille purtavaa ennen töihin menoa.
– Se on sellainen hetki, että saa ajatukset pois koronahässäköistä ja muista ongelmista. Aamun aikaiset hetket ovat niin kauniita. Siinä pystyy nollaamaan ajatukset eikä tarvitse ajatella mitä maailmassa tapahtuu, Peltonen kertoo.
Peltonen kertoo päässeensä tutustumaan kerran kettuperheen elämään lähietäisyydeltä.
– Vein ketunpennuille pallonkin, jolla ne leikkivät ja pomppivat innoissaan. Yllättävän hyvin olen päässyt eläimien lähelle. Pitää olla rauhallinen ja käyttäytyä niin etteivät ne pelästy.
Peltonen kertoo, että hän ei ole ansainnut eläinten luottamusta ruuan avulla, vaikka hän käy purtavaakin antamassa.





