Trump siirtyi sairaalaan koronan takia, saa kokeellista lääkehoitoa – "Presidentti on edelleen johdossa"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on siirtynyt lääkärien suosituksesta sairaalaan koronatartuntansa vuoksi. Valkoisen talon lehdistöpäällikön Kayleigh McEnanyn mukaan kyseessä on varotoimi.

Trump siirtyy Walter Reed -sotilassairaalaan perjantaina paikallista aikaa. Hänen on määrä olla sairaalassa joitakin päiviä.

Lehdistöpäällikön mukaan Trump jatkaa työskentelyä sairaalassa, jossa on erikseen presidentille varatut tilat.

Valkoisen talon mukaan Trumpin siirtyminen sairaalaan ei tarkoita vallan siirtoa, kertoo uutiskanava CNN.

– Presidentti on edelleen johdossa, Valkoisen talon lehdistöavustaja Alyssa Farah sanoi kanavan kysyttyä asiasta.

"Lieviä oireita"

Presidentillä ja hänen puolisollaan todettiin perjantaina Suomen aikaa koronavirustartunta.

McEnanyn mukaan Trumpilla on lieviä oireita, mutta hän on ollut töissä koko päivän. CNN:n lähteen mukaan Trumpilla olisi ollut kuumetta sen jälkeen kun tartunta todettiin.

Trump on väsynyt, mutta henkisesti hyvissä voimissa, kuvaili puolestaan häntä hoitava Valkoisen talon lääkäri Sean Conley lausunnossaan hetkeä ennen kuin Valkoinen talo kertoi presidentin siirtymisestä sairaalaan.

Conleyn mukaan Trump saa lääkehoitoa. Kyse on kokeellisesta vasta-ainehoidosta. Trump on saanut yhden annoksen lääkeyhtiö Regeneronin kehittämää synteettistä vasta-ainelääkettä, joka on toistaiseksi tutkimusvaiheessa.

Lääkkeellä ei vielä hyväksyntää

Regeneronin lääkkeelle tehdään parhaillaan kliinisiä tutkimuksia eli sitä käytetään ihmisillä, mutta sillä ei toistaiseksi ole sääntelyviranomaisten hyväksyntää. Yhtiö kertoo nettisivuillaan, että se tutkii lääkettä sekä tartunnan saaneiden hoidossa että koronatartuntojen ehkäisemisessä.

Aiemmin tällä viikolla Regeneron kertoi yhdestä varhaisen vaiheen tutkimuksestaan, jonka perusteella suonensisäisesti annosteltu lääke vähensi virusten määrää ja lyhensi toipumisaikaa potilailla, jotka eivät olleet tarvinneet sairaalahoitoa.

Yhtiö tutkii parhaillaan lääkkeen tehoa sairaalahoidossa olevilla potilailla.

Vasta-aineet ovat immuunijärjestelmän tietyn antigeenin vaikutuksesta tuottamia valkuaisaineita, kertoo Duodecimin Terveyskirjasto. Valkuaisaine reagoi kyseisen antigeenin kanssa ja tekee sen usein tehottomaksi.

Päivitetty aikamuoto juttuun 3.10.2020 klo 7.13.

Lue myös:

    Uusimmat