Jonne joutui hieraisemaan silmiään työmatkalla: Valkoinen kenguru loikki pitkin autotietä Ahvenanmaalla – kengurua ammuttiin nukutusnuolella

Ahvenanmaan poliisi sai varhain aamulla erikoisen yhteydenoton liittyen valkoiseen kenguruun. Ålands radion tietojen mukaan eläin on nyt saatu kiinni.

Ahvenanmaan poliisille ilmoitettiin aamulla, että Hammarlandsvägeniä pitkin pomppii valkoinen kenguru. Ålands radion tietojen mukaan kenguru onnistuttiin saamaan kiinni iltapäivällä, kun sitä ammuttiin nukutusnuolella.

– Sitä näkee kaikenlaisia eläimiä, kun ajaa töihin 5–6 aikaan aamulla. Siinä ei ole mitään epätavallista. Mutta valkoisen kengurun vierellä ajaminen Ahvenanmaalla, sellaista en olisi uskonut tapahtuvan, kengurun videolle kuvannut Jonne Jonka Nylund kirjoittaa ruotsiksi Facebook-päivityksessään.


"Partio vahvisti, että ilmoittaja oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa"

Kengurusta tehtiin havainto 1,5 kilometrin päässä alkuperäisestä havaintopaikasta puolenpäivän aikaan. Kenguru nähtiin samalla tiellä, mutta pohjoisempana, kertoo poliisi. Tuolloin eläintä ei vielä saatu kiinni.

Poliisin mukaan ensihavainnon eläimestä tehnyt henkilö ilmoitti "olevansa selvin päin". Paikalle saapunut partio varmisti havainnon todenperäisyyden.

– Partio vahvisti, että ilmoittaja oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kyseessä todella oli valkoinen kenguru, poliisi kirjoittaa tiedotteessaan.

Pelästyi ukkosta ja hyppäsi ulos aitauksesta

– Se hyppäsi ulos aitauksesta ja juoksi noin 20 kilometriä Långträskiin Hammarlandissa. Se on varmaankin säikähtänyt öistä ukkosta, omistaja Therese Söderberg kertoo Ålands radiolle.

Söderberg on omistanut Willy Wonka nimisen kengurun noin kaksi viikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat