Valelääkäri oikeuden eteen Lohjalla

Valelääkärinä toimineen nuorukaisen tapausta puidaan tänään käräjillä Lohjalla.

Noin kaksikymppinen espoolaismies toimi yhteensä lähes vuoden lääkärinä terveyskeskuksissa Karkkilassa ja Karjaalla, vaikka hänellä ei ollut alan koulutusta. Hän hoiti potilaita viime ja toissa vuonna. Mies toimi osastonlääkärinä kokeneemman lääkärin valvonnassa. Hän ei tehnyt varsinaisia operaatioita tai leikkauksia.

Petos paljastui sattumalta. Syyksi teolle hän on kertonut kuulusteluissa rahan tarpeen.

Miestä syytetään luvattomasta ammattitoimen harjoittamisesta, törkeästä väärennyksestä ja törkeästä petoksesta. Syyttäjä vaatii miehelle ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua.

Poliisin mukaan mies on myöntänyt hoitaneensa lääkärintointa väärennetyillä papereilla. Syyksi teolle hän on kertonut rahan tarpeen.

Lääketieteen kandidaatiksi tekeytynyt mies ei tiettävästi syyllistynyt työskennellessään vakaviin hoitovirheisiin. Espoolainen työskenteli terveyskeskuksissa kokeneempien kollegojen valvonnassa.

Poliisi vahvistaa, että selviteltävänä on yhä neljä kuolemantapausta. Ne tapahtuivat hänen ollessa töissä terveyskeskuksessa.

Virkavalta ei ole saanut vielä niistä lausuntoa valvontavirasto Valvirasta. STT:n tietojen mukaan tutkimuksissa ei olisi löytynyt viitteitä erheistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat