Vakavasti sairaalla Kristiinalla riittää voimia auttaa muita

− Olen joutunut tekemään toimistotöitä kaiken ikääni, vaikka oikeasti olisin halunnut toimia sosiaalialalla, jota olen opiskellutkin, Kristiina kertoo.

Viimeiset kolme vuotta työelämässä kuluivat juuri toimistyössä pätkätöiden parissa. Kaikki oli hyvin siihen asti, kun kesken lyhyen työkomennuksen Kristiinalla puhkesi perinnöllinen autoimmuunisairaus, joka lopulta vei häneltä työkyvyn.

− Vuonna 2001 jouduin olemaan kaksi kuukautta sairauslomalla. Sen takia työsopimustani ei enää uusittu. Olin jonkin aikaa työttömänä, kunnes minut todettiin työkyvyttömäksi ja siirryin eläkkeelle. Pahinta on se, että työttömyysaika pienensi eläkettäni hirveästi, Kristiina harmittelee.

Kristiinalle jää eläkkeestä käteen noin 800 euroa, ja se riittää juuri ja juuri elämiseen, mutta silloin tällöin hänen lääkelaskunsa kasvavat niin koviksi, että hänen täytyy käyttää säästöjään, joita hän on vuosien varrella kerännyt jättääkseen lapsilleen edes jotakin perintöä.

Sairaus pelottaa

Kaiken kukkuraksi Kristiina sairastui rintasyöpään muutama vuosi sitten. Sen osalta hän on saanut jo terveen paperit, mutta henkisesti hän ei ole toipunut.

− Oikeastaan jo autoimmuunisairauden puhkeaminen muutti koko elämäni. Pelottaa, kun olen nähnyt mitä se on tehnyt sukulaisille, Kristiina kertoo.

Hänen sairautensa on nimittäin etenevää laatua. Tähän mennessä se on vienyt toimintakyvyn oikeasta kädestä.

En päässyt haluamalleni alalle

Kun Kristiina vielä oli asuntovelallinen kahden lapsen yksinhuoltaja, hän kuvitteli, että hänen työnsä toimistoapulaisena jäisi välivaiheeksi. Sitten kun lapset olisivat kasvaneet aikuisiksi ja asunto maksettu, olisi aikaa opiskella. Niin Kristiina tekikin, mutta valmistuttuaan vapaa-ajan ohjaajaksi hänelle sanottiin, että hän on liian vanha saamaan töitä.

− Unelmatyöni olisi ollut jossakin vanhainkodissa vetämässä vanhuksille jumppatuokioita tai askartelukerhoja tai ihan mitä vaan. Mutta työtön ei voi kieltäytyä hänelle tarjotuista töistä, joten jämähdin toimistoihin.

Kristiina on kuitenkin varma, että hänen elämällään täytyy olla jokin tarkoitus, kun häntä ei kaatanut syöpä eikä lapsena sairastettu keuhkotauti.

− Tehtäväni on auttaa muita ihmisiä. Oikeastaan olen tehnyt vapaaehtoistöitä aina.

Kristiinan sosiaalialan opinnot eivät siis sittenkään ole menneet hukkaan, vaan hän pääsee hyödyntämään niitä auttaessaan vielä vaikeammassa tilanteessa olevia ihmisiä. Palkkaa hänen on tosin turha työstään odottaa.