Toisin kuin moni ehkä kuvittelee, runsas hiilihydraattien ja sakkaroosin saanti ei lisää lihavuuden riskiä, vaan vähän hiilihydraatteja saavat ovat itse asiassa todennäköisemmin lihavia. Näin todetaan tuoreessa suomalaisessa väitöstutkimuksessa. Tutkimus kuitenkin tukee ravitsemussuositusten ohjetta vähentää ruokavaliosta lisättyä sokeria, jonka runsas saanti on yhteydessä muutenkin epäterveellisempiin ruokailutottumuksiin.
Mitä ravitsemusterapeutti sanoo ihmisille, jotka karppausbuumin jäljiltä syyllistyvät leivän syömisestä? Katso video ylhäältä.
Kauppojen hyllyiltä löytyy sekä laadukkaita hiilihydraattilähteitä, kuten täysjyväviljavalmisteita ja hedelmiä, että niitä vähemmän laadukkaita, kuten sokeroituja juomia, makeisia ja muita sokereilla makeutettuja tuotteita.
Elintarviketieteiden maisteri Niina Kaartinen tutki tuoreessa väitöskirjassaan lisätyn sokerin, kuten sakkaroosin ja fruktoosin, yhteyttä muuhun ruokavalioon. Samalla hän selvitti hiilihydraattien ja ruokavalion glykeemisen indeksin ja kuorman yhteyttä lihavuuteen. Glykeemisellä indeksillä ja kuormalla mitataan sitä, miten erilaiset ravinnon hiilihydraatit nostavat verensokeritasoja.
Väitöstutkimuksessa hyödynnettiin neljää THL:n vuosina 2000-2007 toteuttamaa terveystarkastustutkimusta, joihin osallistui yhteensä 13 800 yli 25-vuotiasta aikuista Suomesta. Näihin tutkimuksiin sisältyi pituuden, painon ja vyötärönympäryksen mittaukset sekä koko ruokavalion kattava frekvenssikysely.
