Australialainen kirurgi menetti vaimonsa yllättäen vuosi sitten ja sai samalla oppitunnin siitä, miten yhteiskuntamme suhtautuu suruun. Hän muistuttaa The Sydney Morning Herald -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, miten sureva ihminen kohdataan.
Vuosi sitten Stephen Rodgers-Wilson oli vaimoineen kävelemässä kansallispuistossa Sisiliassa. Vain yksittäinen moottorisahan murahdus oli merkki siitä, että puistotyöntekijä kaatoi lähistöllä puuta.
Tuo puu kaatui Stephenin vaimon päälle. Mies itse välttyi osumalta täpärästi.
Puun alle jäänyt vaimo kärsi vakavista vammoista. Seuraavat kuusi viikkoa hän oli sairaalahoidossa, kunnes lopulta kuoli antibiooteille resistentin superbakteerin aiheuttamaan infektioon.
Lue myös: Lääkäri paljastaa, miksi tarkastaa nuorten, menehtyneiden potilaidensa Facebook-profiilit ennen suru-uutisten kertomista vanhemmille
Eräs murjaisi vitsin ja käveli pois
Vaimon yllättävä kuolema oli ymmärrettävästi kova pala käsiteltäväksi Stephenille. Lisäksi leskeksi jäänyt mies huolestui ja ahdistui yhteiskunnan tavasta kommunikoida kuolemasta.
– Kun tapasin tuntemiani ihmisiä, joita en ollut kohdannut tapahtuneen jälkeen, vain harva pystyi oikeasti sanomaan mitään. Oli ymmärtäviä hymyjä, satunnaisia koskettamisia, epämukavia ”kuinka voit” -kysymyksiä, Stephen kirjoittaa.
Eräs mies tuli hänen luokseen, murjaisi vitsin ja lähti pois. Jälkikäteen mies selitti, että häntä oli käsketty sanomasta mitään, koska se olisi liian raakaa.
– Raaka kyllä, mutta ei huomiotta jättämistä, Stephen muistuttaa.
Kirjoitettu viesti on paras
Stephen kertoo, että hyvä tapa lähestyä surevaa on yksinkertaisesti kertoa kuulleensa tämän menetyksestä. Ele antaa surevan omaisen valita, mihin keskustelua jatkaa. Vaikeneminen surijan edessä vain estää hyvän kommunikaation.
Myös käsin kirjoitettu kirje, jossa otetaan osaa menetykseen, on hyvä tapa lähestyä surijaa ja tunnustaa hänen menetyksensä.
– Kirjoita viesti. Käsin kirjoitettu on paras, sähköposti hyväksyttävä, tekstiviesti ei niin merkityksellinen. Pidä viesti yksinkertaisena, Stephen neuvoo.
Soittoakin voi harkita. Vaikka sureva ei haluaisi juuri puhua, hän varmasti arvostaa saamaansa puhelua.
Lue myös: ”Eihän se ollut mikään vauva” sanottiin, kun Jenny menetti lapsensa raskausviikolla 17 – puolen vuoden päästä hän synnytti myös kuolleet kaksostytöt
Älä tarjoa ratkaisuja vaan tukea
Toisen kohtaamaa kuolemaa ei kannata verrata omiin kokemuksiinsa. Myös ratkaisujen tarjoaminen surijalle on huono idea.
– Puhu henkilöstä, joka on kuollut. Joidenkin käsitysten mukaan se voi olla kivuliasta, mutta se (kuolleesta puhuminen) on enemmän kuin tervetullutta, Stephen kirjoittaa.
Hän ei käyttäisi sanaa ”edesmennyt”. Maallisessa maailmassa ”kuollut” on paras sana, Stephen sanoo. Osanottoja Stephen ei välittäisi kuin yritysmaailmassa. Sen sijaan hän kehottaa harkitsemaan yhteydenottoa myöhemmin uudelleen.
Samalla kun muiden ihmisten elämät menevät normaalisti eteenpäin, surijan polku kulkee hyväksymistä ja ratkaisun etsimistä kohti.
– Muut eivät juurikaan voi muuttaa tuota matkaa, mutta hyvä kommunikaatio ja ystävyys voivat auttaa, Stephen päättää kirjoituksensa.
Lue myös: "Kaljamaha" oli oire perheonnea uhkaavasta tilasta – pitkän taistelun jälkeen Ville, 36, kertoi tyttärelleen, ettei äiti tule enää kotiin: "Vaikein asia, jonka olen ikinä tehnyt"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: The Sydney Morning Herald, Stuff