Uutuusteos raottaa Suomi-kiekon erikoisia palkanmaksukuvioita – Teemu Selänteen tilipussi Jokereissa historian kovin

Koko kansan Leijonat -teoksessa käydään läpi summia ja tapoja, joille takavuosien pelaajille maksettiin rahallista korvausta. Teemu Selänne sai 1990-luvun tasoon nähden jättipalkkaa Jokereissa.

Pääkuvan video: Selänne oli mukana Liigan Alumni All Stars -ottelussa Raumalla viime elokuussa.

Koko kansan Leijonat -kirjan (Docendo) erikoisartikkelissa pureudutaan suomalaisessa kiekkoilussa maksettujen palkkioiden ja palkkojen historiaan. Teemu Selänteen vuoden 1992 palkka Jokereissa oli kirjan mukaan isoin mikä on Suomessa koskaan maksettu: 1,3 miljoonaa markkaa ja autoetu.

– Eikä sitä maksettu lasten hoitamisesta, artikkelin kirjoittaja Jouni Lavikainen viittaa Selänteen työskentelyyn päiväkodissa Jokereissa pelatessaan.

Kaudeksi 1992-93 Selänne siirtyi Winnipeg Jetsin organisaatioon. Capfriendly-sivuston mukaan hän on ansainnut NHL-uransa aikana yhteensä 46,2 miljoonaa euroa (53,4 miljoonaa dollaria).

Pimeitä pinnarahoja pelaajille

Nykyiset ammattilaispelaajat ansaitsevat huipulla parhaimmillaan miljoonia euroja, mutta vielä 1960-luvulla jääkiekko oli monelta osin amatööriurheilua. Palkkiot olivat hyvin satunnaisia.

– SM-tason amatöörijääkiekkoilijan arkeen kuuluivat pimeästi maksetut korvaukset, asunto- ja työpaikkajärjestelyt, joilla huippupelaajia motivoitiin seurasiirtoihin, Lavikainen kirjoittaa.

Voitot ja tasapelit toivat pimeitä pinnarahoja, jotka olivat vain 10-50 markan taskurahoja. Sarjasijoituksista saattoi saada suoritusbonuksia.

Porin Karhut voitti SM-sarjan 1965. Pelaajat ansaitsivat kaudessa 1 000-2 000 markkaa, mikä on nykyrahassa laskettuna 1800-3600 euroa. Pinnarahat tulivat kotipelien lipunmyynnistä.

– Rahat siirrettiin kulujen vähennyksen jälkeen kassakaappiin, josta ne jaettiin pelaajille otteluiden jälkeen. Seuroilla ei aatteellisina yhdistyksinä ollut kirjanpito- ja tilivelvollisuutta.

Juttu jatkuu videon alla.

Seppo Räty vitsaili Selänteen ja Litmasen heitoista: ”Kuin olisi persettä pyyhkinyt” 5:35

HIFK teki ison satsauksen vuonna 1968, kun se sai houkuteltua jo NHL:ssä menestyneen Carl Brewerin 20 000 dollarin eli noin 100 000 markan palkalla. Se sijoitus kannatti, sillä Brewer käänsi koko seuran toiminnan nousuun pitkäksi aikaa.

1970-luvun alussa palkkiot alkoivat nousta. Vuonna 1975 anteliain palkanmaksaja oli HIFK, jonka pelaajat saivat keskimäärin 25 000 markkaa kaudessa.

Verottaja alkoi kiinnostua kiekkoseuroista enemmän, kun toiminta muuttui ammattimaisemmaksi ja rahaa alkoi liikkua seuroissa enemmän. Kaudella 1980-81 järjestettiin mittava verotarkastus, jonka seurauksena HIFK joutui maksamaan jälkiveroa 100 000 markkaa ja Kiekko-Reipas jopa 700 000 markkaa.

Vaikka Suomi oli 1990-luvulla lamassa, jääkiekkoilijat pystyivät heittäytymään yhä enemmän ammattimaisiksi urheilijoiksi. Liigapelaajien palkat olivat 1990-luvun alussa nykyrahalla mitattuna 24 000-120 000 euroa.

MM-kisat vaakalaudalla kiistan takia

Vuoden 1973 MM-kisat olivat vaarassa, kun pelaajat alkoivat vaatia kunnon päivärahoja. Pelaajat uhkasivat jättää kisat kesken, jos eivät saisi 1 000 markan arvoista lisäkorvausta. Konfliktien välttämäseksi seuraavaksi vuodeksi laadittiin korvauksista kirjallinen sopimus.

– Sopimukset eivät pelkästään taanneet pelaajille rahaa ja oikeuksia; ne myös velvoittivat. Maajoukkue pelaajien oli korvausten menettämisen uhalla oltava maajoukkueen käytettävissä leireillä ja maaotteluissa sekä sitouduttava Jääkiekkoliiton tekemien mainos- ja varustesopimusten ehtoihin. Harjoittelussa oli noudatettava ammattimaisuutta, ja esimerkiksi alkoholinkäyttö kiellettiin peliä edeltäviltä päiviltä.

Otsikkoa päivitetty klo 13.07: "hämäriä" korvattu sanalla erikoisia.

Lue myös:

    Uusimmat