Tuomo Yli-Huttulan tänään julkaistava kirja ”Presidentti ja porvarivalta” valottaa presidentti Sauli Niinistön ja Jyrki Kataisen nihkeiksi kuvattujen välien taustoja.
Yllä olevalla videolla presidentti Niinistö muistelee 10 vuoden takaista finanssikriisiä.
Niinistö oli lähtenyt ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin vuonna 2007 tukemaan kokoomusta Luxemburgista, jossa hän hoiti Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävää.
Kirjan mukaan Niinistön tulkittiin kokoomuksessa haluavan pääministeriehdokkaaksi, mutta sellainen tehtiin kuitenkin puolueen puheenjohtajasta Jyrki Kataisesta. Katainen ei ottanut Sauli Niinistöä myöskään hallitusneuvotteluihin.
– Sitä mahdollisuutta en edes harkinnut. Olin vastuussa ja kannoin sen. Se ei ollut kannanotto häntä kohtaan, Katainen kertoo kirjan mukaan.
Sauli Niinistön mukaan hänelle oli luvattu, että hän saisi valita tulevan tehtävänsä. Katainen vahvistaa, että tämä pitää paikkaansa.
Niinistö kokee, että lupaus petettiin.
Eri muistikuva valintapuhelusta
Yli-Huttulan kirjan mukaan Katainen oli ensimmäistä kertaa yhteydessä Niinistöön kuukausi vaalien jälkeen huhtikuussa 2007 puhelimitse.
Seuraavana päivänä puolue-elimet ja eduskuntaryhmä tekivät päätöksen hallitukseen osallistumisesta sekä vahvistivat ministerivalinnat.
Niinistö ja Katainen ovat täysin eri mieltä puhelun sisällöstä.
– Keskustelu meni niin, että hän (Katainen) kysyi, mitä aion, ja minä kysyin, miten hän suhtautuisi ulkoministeriyteeni, johon hän sanoi, ettei hän siitä pitäisi. Se kyllä selvitti asian täysin, kertoo Niinistö kirjassa.


