Uutta Ford Mondeota joutuu odottamaan vielä vuoden päivät

Jo viime vuonna tuotantoon valmiina ollut uusi Ford Mondeo on tulossa kauppoihin vasta ensi vuoden marraskuussa.

Tuotannon aloittamisen viivästyminen on johtunut Fordin Belgian-tehtaan sulkemisesta ja mallin tuotannon siirtymisestä Valenciaan. Yhdysvalloissa Mondeota vastaava Fusion puolestaan on jo myynnissä.

Uuden kokonaispituus on kasvanut, ja sen myötä myös toisen istuinrivin jo ennestään hyvät tilat ovat parantuneet.

Bensiinipuolella on tarjolla moottoreita tehoiltaan 125, 150, 182 ja 240 hevosvoimaa, ja kaksi dieselvaihtoehtoa tuottavat 140 tai 163 hevosvoimaa.

Myös hybridiversio on tulossa Euroopan markkinoille. Siitäkin on jo kokemuksia Yhdysvalloista.

Uuden Mondeon yhteydessä Ford tuo myös tarjolle uuden ylellisemmän varustelutason, Vignalen. Malli erottuu selkeästi muista varustelutasoista niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, minkä lisäksi versioon kuuluu palveluita kuten maksuton auton nouto ja palautus huoltojen yhteydessä.

Lue myös:

    Uusimmat