Geelikynnet jatkavat mittavaa suosiotaan: uusin trendi on koristella geelikynnet näyttävällä siirtofoliolla, jolla voi loihtia erilaisia kuvioita kukista pääkalloihin.
Moni panostaa näyttäviin kynsiin juhlakauden aikoihin. Blue Lagoon -kauneushoitolaa pyörittävä Sini Virtanen kertoo, että pikkujoulunaikaan geelikynsissä nähdään eritoten jännittäviä, leikkisiä pintoja.
Seuraa meitä Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä! #mtvlifestyle
– Foliokynnet ovat nyt uusi kynsitrendi, Virtanen hymyilee.
Siirtofoliot ovat Virtaselle itselleenkin suhteellisen uusi tuttavuus: ensin kynnet tehdään geelillä, johon koristeluun tarkoitettu siirtofolio tarttuu. Folio painellaan vielä vähän tahmean geelin päälle.
– Siirtofolion voi laittaa joko koko kynnelle tai sitten sillä voi tehdä erilaisia kuvioita, Virtanen kuvaa.
Siirtofolioita löytyy eri väreissä: suosittuja sävyjä ovat sähkönsininen, hopea ja kultainen. Myös valoa taittavat pinnat ovat nyt in.
– Foliogeelillä voi tehdä kiekuraa, perhos- ja kukkakuvioita. Meillä on esimerkiksi foliogeeliä, jossa on musta tausta ja hopeisia pääkalloja.
Kukkia vai pääkalloja?
Kosmetologi Sini Virtanen kertoo, että suomalaiset suosivat vuodenajasta riippumatta kynsissään romanttisia kuvioita, mutta rohkea rokan syö: trendit ovat menossa rohkeampaan suuntaan.
– Kukat ovat aina suosituimpia kuvioita, vaikka olisi talvi. Kynnet edustavat kauneutta, ja kukka on kaunis, herkkä kuvio, Virtanen kertoo.
– Uskon kuitenkin, että kokomustat kynnet pääkallokuvioilla on tuleva trendi.
Virtasen mukaan myös eläinkuviot ovat suosittuja: esimerkiksi pinkki folio, jossa musta-kultaisia pantterikuviota, sopii rohkealle naiselle.
Kynsien värivalinnoissa tai koristeluissa myöskään ei tarvitse noudattaa yksitoikkoista kaavaa: Ring finger -ilmiö on edelleen suosiossa.
– Monet haluavat, että nimettömään tehdään erilainen kuvio. Esimerkiksi kaikki muut kynnet ovat ranskalaisia, mutta nimetön onkin musta, johon on lisätty kuvio, Virtanen kuvailee.