Uusi tutkimus väittää: Huudatusunikoulu ei vahingoitakaan vauvaa

Itkevän vauvan huomiotta jättäminen ei tuoreen tutkimuksen mukaan aiheuta lapselle haittaa.

Australialaistutkimus selvitti, miten vauva reagoi siihen, kun hänen itkuunsa ei vastata. Metodi tarkoittaa sitä, että vauvan itkuun iltaisin ei reagoida, vaan lapsen annetaan itkeä yksin, kunnes hän nukahtaa – niin karulta kuin se kuulostaakin.

Journal Pediatrics -julkaisussa esitellyt tulokset kertovat, ettei vauvalle koidu kyseisen metodin käytöstä sen enempää stressiä kuin jos vanhempi reagoisi aina vauvan itkiessä.

– Kumpikin keino auttoi vauvoja nukahtamaan nopeammin, sanoo tutkimusta johtanut professori ja psykologi Michael Gradisar.

– Kuitenkin se, että lapsen antaa itkeä, vähensi lapsen yöheräämisiä sekä aikaa, jonka lapsi on hereillä keskellä yötä.

Huudatusunikoulu auttaa nukahtamaan jopa nopeammin

Tutkimuksessa seurattiin yhteensä 43 vauvan nukahtamista ja unen laatua. Lapset jaettiin kolmeen ryhmään: ensimmäisessä ryhmässä olevien vauvojen annettiin itkeä itsensä uneen, toisessa seurattiin vain lasten unen laatua ja kolmannessa ryhmässä lapset laitettiin nukkumaan hieman totuttua myöhemmin. Jälkimmäisessä tarkoituksena oli selvittää, nukahtaako lapsi nopeammin, kun hänen totuttua nukkumaanmenoaikaansa myöhennettiin.

Tutkimuksessa selvisi, että vauvan itkemisen huomiotta jättäminen johti siihen, että lapsi nukahti kaikkein nopeiten verrokkiryhmiin verraten. Vauvan uni oli myös tällöin sikeämpää.

Toisen ryhmän lapset, joiden unen laatua tutkittiin, nukahtivat hitaimmin ja saivat myös vähiten unta yössä.

Gradisar sanoo myös, että vauvan itkun huomioiminen muodostaa ansan, kun lapsi kokee saavansa enemmän huomiota vanhemmiltaan itkiessään kuin yrittäessään nukahtaa uudestaan herättyään.

Tutkimustuloksista vedettiin johtopäätös, että niin kutsuttu huudatusunikoulu itse asiassa parantaa lapsen unen laatua, nopeuttaa nukahtamista ja pidentää unta.


Lähde: Today

Lue myös:

    Uusimmat