Uusi trendi nettikaupoissa – myyntitapahtumat ovat öisin
Sosiaalinen media ja verkkoympäristö ovat tuoneet pienille yrityksille uusia markkinointi- ja yhteistyömahdollisuuksia. Esimerkiksi verkossa järjestettävät yötapahtumat ovat yleistyneet.
Vuonna 2011 järjestettiin ensimmäinen Vaippojen yö, mistä tapahtumat lähtivät leviämään. Tänä vuonna on järjestetty muutamaan otteeseen myös kaksi muuta yömyyntitapahtumaa. Idea yötapahtumiin netissä lähti Rovaniemellä Kauppojen yö -tapahtumassa.
– Kuljeskelin kesällä 2011 Rovaniemellä Kauppojen yössä, joka järjestettiin keskustan kivijalkamyymälöiden kesken. Fiilis oli mahtava, ja siitä syntyikin ajatus, että tällainen tapahtumahan sopisi myös verkkoon, yötapahtumien äitinä pidetty Leila Penttiä kertoo.
Lahjavalvojaiset ensimmäistä kertaa netissä
Yötapahtumien yhteisenä tekijänä on, että kaikki mukana olevat yritykset ovat pieniä. Järjestämällä yhteisiä tapahtumia, yritykset ovat saaneet suurempaa näkyvyyttä kuin yksin toimiessaan. Esimerkiksi Astubutiikkiin.fi järjestää marraskuussa ensimmäistä kertaa Lahjavalvojaiset netissä.
Yötapahtumat ovat olleet suosittuja etenkin pienten lasten perheissä.
– Syy lienee se, että päivät ovat niin kiireisiä, ettei heillä silloin ole omaa rauhaa ja aikaa. Yöhön liittyy myös oma tunnelmansa, miettii tapahtuman järjestäjä Mari Moilanen astubutiikkiin.fi-portaalista.
Lue lisää:
MTV3 Koti:
Lähde: Deski
Kuva: Shutterstock
(MTV3)
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää