Sote-uudistuksen yhteydessä on ehdotettu, että tulevaisuudessa kuntoutuspsykoterapiaa ei korvaisikaan Kela vaan niiden järjestäminen asiakkaille siirrettäisiin maakuntien hoidettavaksi.
Suunnitelma on saanut monet psykoterapia-alan asiantuntijat huolestumaan siitä, voisiko muutos vaikeuttaa potilaan pääsyä kuntoutuspsykoterapiaan. Lisäksi potilaiden aseman ja oikeuksien pelätään heikkenevän.
Myös psykoterapeutti Anna Collander on viime kuukausina alkanut selvittää muutoksen vaikutuksia kuntoutuspsykoterapiaan.
– Potilaalla on lakiin kirjattu oikeus Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Kunnilla sen sijaan ei ole tämänhetkisen lainsäädännön mukaan lakisääteistä velvoitetta järjestää nimenomaan psykoterapiaa.
– Kelalta ei voida ilmoittaa, että tänä vuonna rahat ovat loppu ja tukea ei saa. Maakunnassa sen sijaan voidaan, sillä maakunnalla on budjetti, jota sen on noudatettava, eikä velvoittavaa lakia, Collander selittää.
"Hoitoon pääsyssä on tällä hetkellä alueellisia eroja"
Sote- ja maakuntauudistuksessa kuntoutus on haluttu tuoda olennaiseksi osaksi maakuntien järjestämiä sosiaali- ja terveyspalveluita, koska asiakkaan koko hoito on haluttu tuoda osaksi yhtenäistä ketjua.
Kokoomuksen kansanedustaja ja maakuntauudistuksen Kuntoutuskomitean jäsen Sari Sarkomaa kertoo, että uudistus tulee tehdä niin, että yhdenvertainen pääsy palveluihin turvataan joka maakunnassa.
– Tällä hetkellä hoitoon pääsyssä on alueellisia eroja. Yksi peloista on ollut se, että kuntoutuspsykoterapian järjestämisen siirtäminen Kelalta maakuntiin heikentäisi ihmisten pääsyä terapiaan. Siksi kuntoutuskomitea on linjannut reunaehdot sille, minkä kohtien tulisi täyttyä, ennen kuin Kelan järjestämää kuntoutuspsykoterapiaa voitaisiin ryhtyä testaamaan, Sarkomaa kertoo.
