Pietarsaarelaisen Fredrika-syömishäiriöklinikan hoitotulokset vakuuttavat: neljä viidestä potilaasta on viiden vuoden kuluttua hoitoontulosta oireettomia. Myös hoitoajat ovat lyhentyneet – monen nuoren anoreksia on pysäytetty puolessa vuodessa. Taustalla on klinikalla kehitetty uusi hoitomuoto.
Anoreksiaa pidetään vaikeahoitoisena sairautena. Samaan aikaan on hoidettava niin kehoa kuin mieltä.
Pietarsaarelaisella Fredrika-klinikalla huomattiin 2000-luvun alussa, että syömishäiriöiden perinteinen hajautettu hoitomalli – kehon ja mielen hoitaminen eri paikoissa – ei toiminut riittävän hyvin. Alettiin kehittää hoitomuotoa, jossa koko hoidon saa yhdestä paikasta ja hoitoon pääsee helposti, ilman lähetettä.
– Kyseessä on psykologinen häiriö, joka vaikuttaa myös kehoon. Kehossa vaikuttaessaan sairaus saa aikaan myös psyykkisiä muutoksia. Kehon ja mielen yhteispeli tekee sairaudesta vaikeahoitoisen, toiminnanjohtaja, kehityspsykologian dosentti Rasmus Isomaa pietarsaarelaiselta Fredrika-klinikalta kuvaa.
Rasmus Isomaan mukaan anoreksia kehittyy ratkaisuyritykseksi johonkin tarpeeseen. Taustalla voi olla nuoruusiän kehitykseen liittyviä huolia, epävarmuutta ja riittämättömyyden tunteita.
– Anoreksia kehittyy helpottamaan ahdistusta ja masentuneisuutta sekä tunnesäätelyä. Potilas kehittää syömisen rajoittamisesta uuden tavan hallita tunteitaan ja käyttäytymistään. Aluksi keino tuntuu toimivan, mutta vähitellen sairaus valtaa koko mielen, Isomaa kuvaa.
Rohkaisevia hoitotuloksia
Perinteisesti syömishäiriöiden hoitotulokset ovat olleet melko heikkoja. Paranemisprosentiksi on arvioitu 50-70. Rasmus Isomaa on kuitenkin optimistinen. Fredrika-klinikan kehittämä hoitomalli on tuottanut erinomaisia tuloksia.
– Esimerkiksi viime syksynä hoitoon tuli useita 14-vuotiaita anoreksiaan sairastuneita. Kotona ja koulussa oli reagoitu nopeasti ja hoitoon tultiin ajoissa. Noin puolen vuoden hoidon jälkeen näyttää jo hyvältä. Paino kääntyi useimmilla nopeasti nousuun eikä sairaus päässyt pesiytymään mieliin. Kun hoitoon tullaan ajoissa, hoitoajatkin lyhentyvät, Isomaa kertoo.
Keskimäärin klinikan potilaat saavat avun syömishäiriöönsä noin vuodessa.
Hoitoon ilman lähetettä
Syömishäiriöiden hoidon suurin ongelma on Isomaan mukaan sirpaleisuus. Potilas joutuu selostamaan tarinansa useassa paikassa aina uudelleen. Fredrika-klinikalla kaiken hoidon saa yhdestä paikasta, ja sisään pääsee ilman lähetettä. Yksikkö on keskittynyt nimenomaan syömishäiriöiden hoitoon.
Hoito alkaa viiden käynnin arviointijaksolla, jolloin käyntejä on kerran viikossa. Usein jo tässä vaiheessa nähdään muutosta potilaan toimintatavoissa ja ajattelussa. Jos muutosta ei ilmene, potilas voi tulla tiiviimmälle jaksolle päiväosastolle eli olla päivät sairaalassa ja illat kotona. Jos somaattinen tila niin vaatii, potilas voi tarvittaessa mennä kriisijaksolle lastenosastolle – tämä on kuitenkin Fredrika-klinikalla harvinaista.
– Olemme tulleet siihen tulokseen, ettei lähetettä tarvita. Kukaan ei todellakaan hakeudu turhaan syömishäiriöyksikköön. Yleensä meille soittaa potilaan äiti, ja siitä päästään heti hoidon alkuun.
– Mallimme on kevyt – noin 90 prosenttia potilaistamme saa avun avohoidossa. Seurantatutkimuksessamme 83 prosenttia potilaistamme ei täyttänyt enää minkään syömishäiriön diagnostisia kriteerejä viiden vuoden päästä hoidon aloittamisesta, Isomaa kertoo.
Klinikka tekee tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa. Kouluterveydenhoitajat kutsutaan kerran vuodessa klinikalle kahville ja keskustelemaan syömishäiriöistä. Hoitomallia on alettu soveltaa myös muutamassa muussa yksikössä.
Lempeä mutta rehellinen ote
Fredrika-klinikalla haetaan muutosta potilaan käytökseen lempeällä mutta rehellisellä otteella. Avainsanoja ovat lämpö ja kunnioitus.
– Kun tehdään muutoksia syömiskäyttäytymiseen, potilas saa uusia kokemuksia. Pyrimme pois urautuneesta ajattelusta ja toiminnasta – pelkkä puhuminen ei riitä. Muutosten tekemiseen tarvitaan riittävän turvallinen ympäristö, jossa ymmärretään sekä ihmistä että sairautta, Isomaa kertoo.
Kun nuori pystyy tekemään sairautta vastustavia ja terveyttä tukevia päätöksiä, syömishäiriö väistyy.
Nuorilla potilailla perheestä tulee Fredrika-klinikan hoidossa entistä aktiivisempi toimija – yhdessä perheen kanssa haetaan muutosta arkeen.
– Perheellä on kaikki keinot auttamiseen olemassa, ne ovat vaan sairauden takia hetkellisesti ns. poissa päältä.
Syömishäiriöt luultua yleisempiä
Anoreksiaan sairastuu noin 1-2 prosenttia ikäluokasta. Kun mukaan otetaan muut syömishäiriöt, luvut ovat toista luokkaa. Fredrika-klinikan vuonna 2004-2008 tekemässä tutkimuksessa osoitettiin, että joka kymmenes nuori nainen oli sairastunut kliinisesti merkittävään syömishäiriöön ennen 18 vuoden ikää.
– Valtaosa häiriöistä on epätyypillisiä. Esimerkiksi ylitreenaus yhdistettynä ääritiukkaan ruokavalioon voi täyttää syömishäiriön kriteerit. Vaikkei paino laske, ajattelu voi olla hyvin kaavamaista, täysin anoreksiatyyppistä, Isomaa huomauttaa.
Fitness-buumia ja somessa poseeraamista on arveltu yhdeksi syyksi syömishäiriöiden yleistymiseen. Isomaa ei allekirjoita väitettä suoralta kädeltä. Hänen mielestään somen mahdollistamalla vertailulla voi olla jonkin verran vaikutusta, mutta syömishäiriöt ovat liian monimutkaisia yhdellä ilmiöllä selitettäviksi.
– Kaikki altistuvat samoille kuville, mutta silti vain harva sairastuu. Taustalla on aina tietynlainen haavoittuvuus, tietynlainen minäkuva. Täytyy muistaa myös, että alttius syömishäiriöön on voimakkasti periytyvä – se periytyy yhtä voimakkaasti kuin skitsofrenia tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, Isomaa huomauttaa.
Erikoisyksiköitä tarvitaan lisää
Syömishäiriöiden hoidon saatavuus vaihtelee alueittain. Hoitoa tarjotaan perinteisesti nuorisopsykiatrian puolella, mutta Rasmus Isomaa kaipaa maahan lisää nimenomaan syömishäiriöihin erikoistuneita yksiköitä. Ruotsissa näitä yhden luukun yksiköitä on paljon ja ne ovat suurempia; valittavana on useita hoitomalleja, joten useimmille potilaille löytyy sopiva.
– Erikoisyksiköissä hoitotulokset ovat parhaat. Kehittämämme malli on myös kustannustehokas, sairaalavuorokausia on vähän, Isomaa huomauttaa.
Syömishäiriöiden nykyisiin hoitotuloksiin – ja sitä myötä nykyiseen hoitojärjestelmään – ei Rasmus Isomaan mielestä voi olla kokonaisuutena tyytyväinen.
– Jos enintään 70 prosenttia syömishäiriöön sairastuneista nykyisin toipuu, se on mielestäni tulos, johon ei voida tyytyä. Tuossa 30 prosentissa on iso määrä nuoria. Jos sairaus pitkittyy, hoidosta tulee aina vaan kalliimpaa, ja kaikkein kalleinta on tietenkin syrjäytyminen. Täytyy muistaa myös, että sairaus rasittaa kovasti paitsi potilasta itseään, myös perhettä ja läheisiä. On tunnustettava, että syömishäriöiden hoito vaatii satsausta.
– Vaikka potilas olisi sairastanut kymmeniä vuosia, lähden aina siitä, että tilanne on oikealla hoidolla korjattavissa. Tuota hoitoa olisi vaan oltava kaikille tarjolla, sanoo Isomaa.
