Uusi fossiilihavainto löi tiedemiehet ällikällä: "Harvinaisempaa kuin täydellisen dinosauruksen löytäminen"

Kanadasta on löydetty satoja miljoonia vuosia vanhoja puufossiileja. Ne avaavat tutkijoiden mukaan näkymän maapallon varhaisiin metsiin ja laajentavat käsitystä ”puiden arkkitehtuurista” koko planeetan historian ajalta.

Puiden uskotaan saaneen alkunsa satoja miljoonia vuosia sitten. Todisteet siitä ovat kuitenkin olleet vähissä.

Nyt Kanadassa tehdyt ainutlaatuiset puufossiililöydöt saattavat auttaa selvittämään sen, millainen maailma oli silloin, kun planeetan varhaiset metsät alkoivat vasta kehittyä, kertoo muun muassa amerikkalainen uutiskanava CNN.

Aikamatka 350 vuoden päähän

Tieteellinen aikakauslehti Current Biology julkaisi perjantaina tutkimuksen, jonka mukaan Kanadan New Brunswickissa sijaitsevasta louhoksesta on löytynyt kaikkiaan viisi puufossiilia.

Maanjäristys oli haudannut puut elävältä 350 miljoonaa vuotta sitten.

– Nämä puut ovat aikakapseleita ja kirjaimellisesti pieniä ikkunoita menneiden aikojen maisemiin ja ekosysteemeihin, tutkimusta johtanut paleontologi ja sedimentologi Robert Gastaldo toteaa CNN:lle.

Hänen kollegansa löysivät ensimmäisen muinaisen puun vuonna 2017 tehdessään kenttätöitä New Brunswickissa sijaitsevassa kivilouhoksessa.

Puun oksat ja latvuksen lehdet olivat harvinaisesti yhä kiinni sen rungossa.

Puut olivat yllättävän muotoisia

Nyt fossiileina löydetyt Sanfordiacaulis densifolia -puut olivat tutkijoiden mukaan yllättävän muotoisia.

Noin 4,5 metrin pituisten varsien päissä oli 5,5-metrinen latvus.

Nykykasveista niitä lähinnä ovat saniaiset tai palmut, jotka ilmestyivät maan päälle kuitenkin vasta 300 miljoonaa vuotta myöhemmin.

Harvinaisempaa kuin täydellisen dinosauruksen löytäminen

Pennsylvanian yliopiston geotieteiden professori ja kasvitieteilijä Peter Wilf kommentoi CNN:lle, että täydellisten puufossiilien löytäminen on jopa paljon harvinaisempaa kuin täydellisen dinosauruksen löytäminen.

Wilfin mukaan nyt tehdyt löydökset ovat jäänne ajanjaksolta, jolta ei ole juuri lainkaan muita puufossiileja.

– Uudet fossiilit ovat virstanpylväs ymmärryksessämme siitä, miten varhaiset metsien rakenteet kehittyivät ja lopulta johtivat monimutkaisiin sademetsiin, jotka ylläpitävät nyt suurinta osaa maapallon biologisesta monimuotoisuudesta.

Lyhytikäinen puu

Tutkijoiden mukaan Sanfordiacaulis-puun valtakausi oli lyhyt.

Se kasvoi paleotsooisen maailmankauden lopulla, jolloin kasvit ja eläimet monipuolistuivat siirtyessään vedestä maalle.

Tutkijat arvioivat erikoisten puufossiilien olevan todiste ”epäonnistuneesta kokeilusta", joka siis päättyi kyseisten puiden katoamiseen maapallolta.

Tutkijat uskovat Sanfordiacaulis-puun kaltaisten fossiilien auttavan ihmisiä ymmärtämään paitsi sitä, miten elämä muuttui menneisyydessä, myös sitä, miten ja mihin suuntaan elämä planeetallamme saattaa suuntautua seuraavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat