Uusi alkoholismilääke auttaa painamaan jarrua

Jos alkoholiriippuvuus on vielä varhaisessa vaiheessa, voi markkinoille tuleva uusi lääke mahdollistaa hoidon kanssa paluun kohtuukäyttäjäksi.

MTV3 Uutiset kertoi eilen markkinoille tulevasta Selincro-lääkkeestä, jonka pitäisi mahdollistaa paluu kohtuukäyttäjäksi. Lääke ei kuitenkaan sovi niille, joilla alkoholiriippuvuus on kehittynyt pitkälle.

– Näkisin, että lääke sopii niille, joilla riippuvuus on vielä varhaisvaiheessa ja ovat itse huolissaan juomisestaan, arvioi Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri Markus Sundqvist.

Suomalaisen lääkekehitysyhtiön Biotien kehittämää lääkettä käytetään alkoholin kulutuksen vähentämiseen alkoholiriippuvaisilla potilailla. Lääkehoito yhdistetään psykososiaaliseen hoitoon.

Lääke otetaan muutama tunti ennen juomistilannetta. Sundqvistin mukaan sen avulla nousuhumalan tuoma hyvänolontunne jää pois, eikä henkilön tee mieli juoda enempää alkoholia.

– Lääke auttaa painamaan jarrua, Sundqvist tiivistää.

Sundqvist arvioi, että pahasti alkoholisoituneiden kohdalla uusi lääke tuskin auttaa. Hänen mukaansa pitkälle edenneessä alkoholiriippuvuudessa kohtuukäyttötavoite on yleensä epärealistinen yksinkertaisesti siitä syystä, että käyttö tuskin pysyy kohtuullisena. Tällaisen henkilön kohdalla toipuminen edellyttää täysraittiutta ja tukevaa hoitoverkostoa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat