Teini-ikäinen Rahma Haruna kärsii harvinaisesta sairaudesta, jonka vuoksi hänen kätensä ja jalkansa eivät ole kehittyneet lainkaan.
Barcroft TV uutisoi 19-vuotiaan Rahma Harunan tarinan: Harvinaisesta sairaudesta kärsivä nainen elää elämäänsä muovisangossa, eikä pysty itse esimerkiksi peseytymään tai syömään, vaan tarvitsee kaikessa apua.
Nigerialainen Rahma syntyi terveenä vauvana, mutta kuuden kuukauden iässä alkoivat ongelmat – hänen kasvunsa pysähtyi, eikä hän oppinut liikkumaan samalla tavalla kuin muut samanikäiset lapset.

Rahman unelmana on perustaa ruokakauppa.
– Kuuden kuukauden iässä hän oppi istumaan, mutta hän ei enää oppinut ryömimään, Rahman äiti Fadi kertoo Barcroft TV:n haastattelussa.
– Sairaus nosti ensin kuumeen ja siitä se lähti. Vatsakivut tulivat seuraavaksi ja siirtyivät hänen käsiinsä ja jalkoihinsa, eikä hän pystynyt enää käyttämään niitä, äiti jatkaa.
Perhe kuljettaa Rahmaa kotikylässä pyörätuolin avulla.



