Uskomaton pelastustarina! Sankarikoira Rafaela löysi kadoksissa olleen 3-vuotiaan Hollolassa: "Lapsesta ei näkynyt kuin päälaki"

Sankarikoira löysi kadoksissa olevan 3-vuotiaan – näin näppärästi Rafaela löytää etsimänsä 0:42
Sankarikoira löysi kadoksissa olleen 3-vuotiaan – näin näppärästi Rafaela löytää etsimänsä

Ilman sankarikoira Rafaelan toimintaa 3-vuotias lapsi olisi voinut päätyä junaradalle tai eksyä metsään.

Oli aivan tavallinen heinäkuinen kesäpäivä Hollolassa, kun Jani Thilin puhelimeen kilahti viesti naapurilta.

– Siinä kerrottiin, että 3-vuotias lapsi on kadoksissa naapurustossa ja kyseltiin, että lähdemmekö auttamaan etsinnöissä. Totta kai olimme heti mukana, Thil kertoo.

Thilin lisäksi etsintäjoukkoihin lähti mukaan Päivi-vaimo sekä perheen 4,5-vuotias belgianpaimenkoira malinois Rafaela.

– Tarkoitus ei varsinaisesti ollut lähteä koiran kanssa etsimään lasta, vaan ottaa se vain mukaan.

Vain päälaki näkyi pitkän heinän keskeltä

Kaikki pyörivät pitkin pihapiiriä ja etsivät kadonnutta poikaa. Yhtäkkiä Rafaela sai vainun, ja etsijät lähtivät seuraamaan koiraa. Reitti kulki keskellä korkeaa viljapeltoa.

– Reilun 500 metrin päässä viljapellon reunassa Rafaela alkoi haukkua. Sieltä pikkupoika löytyi istumasta aika paniikissa.

Ympärillä oli paljon vaaratekijöitä esimerkiksi muutaman kymmenen metrin päässä löytöpaikasta sijaitseva junarata ja vähän matkan päässä siintävä metsä.

– Ilman koiraa poika olisi voinut jäädä löytymättä, koska vilja oli sen verran pitkää, että lapsesta ei näkynyt kuin päälaki, jos sitäkään. Lapsi olisi voinut myös päätyä junaradalle tai eksyä metsään.

Etsintätyö palkittiin

Rafaelan hieno suoritus kirvoitti paljon kiitoksia, ja lokakuun lopussa Rafaelalle myönnettiin upeasta teosta sankarikoiran arvo.

– Onhan se omistajallekin hieno tunne, kun oma koira saa tällaisen tittelin, Thil totea ylpeänä.

Hän kertoo, että Rafaela on erittäin sosiaalinen ja energinen pakkaus, joka on aina valmis toimintaan.

– Rafaelaa ei tarvi lenkille tai leikkiin paljoa ruinata, vaan se on aina mukana, hän kertoo.

– Hän on oikein mainio koira ja erittäin mahtava tyyppi. Parempaa ei voi toivoakaan!

Nenän käyttö on Rafaelalle tuttua puuhaa harrastusten kautta.

– Hän on kova tyttö jäljestämään. Harrastamme tottelevaisuutta, jälkeä, agilitya ja noseworkia itsenäisesti ja treeniryhmissä, Thil kertoo.

Rafaelan lempipuuhiin kuuluvat kuitenkin ehdottomasti kaikki mahdolliset pallopelit.

– Pallon kun ottaa esiin, niin koiran silmiin syttyy palo. Pallon kanssa voi pelata niin kauan kuin vain jaksaa. Enemmin itsellä loppuu kädestä voimat ennen kuin Rafaela kyllästyy hommaan, Thil nauraa.

Rafaela on yksi 22:sta koirasta, jotka saivat tänä vuonna Kennelliiton myöntämän sankarikoiran arvon.

Eniten Sankarikoiran arvoja on tänä vuonna myönnetty koirille, jotka löysivät eksyneitä tai apua tarvitsevia ihmisiä. Sankarikoiran arvoja myönnettiin myös koirille, jotka hälyttivät alkavasta tai jo syttyneestä tulipalosta, puolustivat ihmisiä vaaratilanteessa sekä koirille, jotka reagoivat ihmisen hengenvaarallisiin oireisiin.

Lue myös:

    Uusimmat