Uskomaton kehitys pikkuruisessa kunnassa: Joka kolmas työtön sai töitä – kunnanjohtajakin ihmeissään

Kymenlaaksossa Miehikkälässä pikkuruisen kunnan asukkaita on onnistanut toden teolla. Kunnassa nimittäin 31 prosenttia työttömistä on työllistynyt vuoden aikana, selviää Kaakkois-Suomen työllisyyskatsauksesta.

Katsauksen mukaan Miehikkälässä työttömien työnhakijoiden määrä on vähentynyt lokakuusta 2015 kaikkiaan 31 prosenttia verrattuna tämän vuoden lokakuuhun. Tämä tarkoittaa, että 102 työttömän lista on Miehikkälässä lyhentynyt 32 henkilöllä.

Muissa alueen kunnissa tilanne on paljon huonompi verrattuna 2 000 asukkaan Miehikkälään.

Syytä hyvään tilanteeseen vaikea löytää

Työttömyysaste Miehikkälässä on nyt 8,5 prosenttia. Kunnanjohtaja Arto Ylönen huomauttaa, että pahimmillaan se on ollut 15 prosentin luokkaa. Hänen mukaansa Miehikkälässä moni on työllistynyt rakennus-, teollisuus- ja kuljetusaloille, mutta yhtä syytä työllisyyden paranemiseen on hankala löytää.

– Kuntaan on työllistynyt ihmisiä. Sitten Kymenlaaksossa on E18-tiehanke, joka työllistää ja siihen liittyvät oheispalvelut. Voisi kuvitella, että myös tällä alueella maansiirtourakointiin tarvitaan paljon työvoimaa, Ylönen ihmettelee. 

Ylösen mukaan Miehikkälässä on kiinnitetty huomiota pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksiin ja siihen, että he pysyvät työn syrjässä kiinni. On pyritty tunnistamaan etenkin kaikkein vaikeimmin työllistyvät ihmiset. 

– Yhteiskunnan kulujahan se vähentää, jos ihmiset pysyvät töissä.

"Talous on ihan hyvällä tolalla"

Ylönen pohtii myös Miehikkälän ikärakennetta, jolla saattaa olla vaikutuksensa.

– Maaseutukuntana meillä on vähän varttuneempaa väkeä. Voi olla, että sitä kautta on auennut uusia työmahdollisuuksia nuorille.

Lisäksi kunnassa on käynnissä rakennushankkeita, jotka ovat työllistäneet suoraan ja välillisesti. Kuntaan on rakennettu uusi yläkoulu, uusi alakoulu ja peruskorjattu vanhusten asumiseen tarkoitettu hyvintointikeskus. Tällä hetkellä on käynnissä paloaseman rakennushanke.

– Meillä on talous ihan hyvällä tolalla. Investointien takia on otettu velkaa, mutta ylivelkaantumista pitää meidän välttää ja tehdä vain ne investoinnit, jotka ovat oleellisia.

Miehikkälän työllisyysluvuista kertoi ensimmäisenä Yle.

Lue myös:

    Uusimmat