USA jäädyttää Egypti-apuaan ja selvittää avun laillisuutta

Yhdysvallat jäädyttää tilapäisesti osan Egyptille vuosittain annettavasta sotilaallisesta avusta.

– Tällaisen uudelleenjärjestelyn tarkoituksena on selvittää, millaisia vaikutuksia sillä on kansalliseen turvallisuuteemme ja onko apu lainmukaista, selittää Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest.

Amerikkalaismedian mukaan Egyptille suunnatusta noin miljardin dollarin vuosittaisesta sotilasavusta on vielä maksamatta noin puolet. "Uudelleenjärjestely" antaa Yhdysvalloille mahdollisuuden pitää apua jäissä, mutta myös jatkaa sitä joustavasti.

Lain mukaan apu on lopetettava, jos tilanne Egyptissä määritellään vallankaappaukseksi. Sotilasavun kohtalo ratkennee vasta viikkojen kuluttua, sillä kongressi palaa kesälomalta syyskuun alussa.

Myös osa Yhdysvaltain varsinaisesta talousavusta Egyptin hallinnolle on New York Timesin mukaan jäissä. Lisäksi presidentti Barack Obama peruutti viime viikolla Yhdysvaltain ja Egyptin syyskuulle sovitun sotaharjoituksen.

Egypti on tärkeä liittolainen

Yhdysvallat on hankalassa välikädessä. Kaaokseen ajautunut Egypti on Yhdysvaltain tärkeimpiä liittolaisia Lähi-idässä, ja maiden yhteistyö on ollut tiivistä.

Monet nimekkäät amerikkalaispoliitikot ovat saaneet kuitenkin tarpeekseen. He haluavat nyt päättäväisiä toimia.

– Meillä ei ole uskottavuutta, arvioi republikaanisenaattori John McCain ja vaatii sotilasavun lopettamista.

Yhdysvaltain entinen YK-lähettiläs John Bolton varoittaa hätäilystä. Hänen mukaansa hallinnon on annettava "egyptiläisille ystävillemme joustavuutta heidän sisäpoliittisissa keskusteluissaan".

Bolton on huolissaan Egyptin hallitsemasta Suezin kanavasta. Kanava on Yhdysvaltain armeijalle elintärkeä kulkuväylä, eikä mikään saa vaarantaa sen käyttöä.

Bolton muistuttaa New York Daily News -lehdessä, että Egyptin ja Israelin rauhansopimus on Lähi-idän rauhanponnistelujen kulmakivi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat