Uutisankkurin töistä viime vuonna eläkkeelle jäänyt Urpo Martikainen nauttii eläkepäivien tuomasta vapaudesta. Rakasta maalausharrastusta ei tarvitse enää sovittaa töiden ja pakkotahtisten suunnittelujen tahtiin.
Urpo Martikainen kertoo, että elämä tuntuu eläkepäivillä kevyemmältä.
– Uutisankkurina kököttäminen aiheutti niska-hartia-vaivoja, joiden kanssa joutui elämään. Nyt tunnen oloni rentoutuneeksi ja vapautuneeksi.
Vaikka Martikainen myy maalauksiaan ja on julkaissut kaksi kirjaa, ei mies koskaan haaveillut taiteilijan urasta toimittajan ja uutisankkurin töiden sijaan.
– Olen perusluonteeltani melkoinen realisti, joten tiesin että palkkataiteilijana ei elä. Ja onhan se kuvan tekeminen hauskempaa harrastuspohjalta, Martikainen tuumaa.
Maailma on maalauskohteita täynnä
Martikainen on aina dokumentoinut maalaamalla paikkoja, joissa hän on kulkenut. Niitä löytyy ulkomaita myöten, ja yksi mukava muisto Martikaisella on eteläsaksalaisesta Endingenin kylästä.
– Saksassa suhtaudutaan luontevasti siihen, että maalaa yleisellä paikalla. Endingenissä osuin eräälle viinituvalle, joka ei ollut vielä auki. Pöydät olivat kuitenkin siinä ulkona, joten otin yhden pöydän itselleni ja aloin maalata.
Henkilökunnan saapuessa paikalle ja viinituvan auetessa Martikainen varautui siirtymään pois asiakkaiden tieltä.
– Tarjoilija sanoi, että "istu vaan ja maalaa". Hetken päästä hän toi minulle kylmää valkoviiniä ja tokaisi että "viiniä taiteilijalle", Martikainen muistelee.
Martikainen kehottaakin aloittelevia taiteilijoita menemään ulos kansan keskuuteen sen sijaan, että he sulkeutuisivat omiin olohuoneisiinsa maalaamaan. Maalauskohteita voi löytyä yks kaks yllättäenkin. Ahvenanmaalla Martikainen päätti meren rannan sijaan viedä maalaustelineen ja jakkaran sinne missä tapahtui.
– Lähistöllä oli lammaslauma vapaana laiduntamassa, joten menin laitumelle maalailemaan. Lampaat tulivatkin lähemmäs minua ja kerääntyivät ympärilleni. Siinä syntyi ihan hyvä maalauskin.
Tärkeimmät maalaukset syntyvät lähiympäristössä
Helsingissä lapsuutensa viettäneelle Martikaiselle tärkeitä mielikuvia ovat muun muassa muistot 50-luvun Helsingistä, vuoden 1952 olympialaiset ja rautatieasema höyryjunineen ja lankkipoikineen.
– Kun maalaan realistisia ympäristöjä mielikuvien pohjalta, se on kuin viipeellä tapahtuvaa valokuvausta, Martikainen toteaa.
Suurta kansainvälistymistä Martikainen ei halaja.
– Suomi on hyvä maa maalauskohteiden valitsemiseen. Veden ja rantojen maalaaminen tuottaa hyviä tuloksia.
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer