Urheilun lajiliitot saavat valtiolta yli 2,8 miljoonaa euroa koronatukea. Tuen myöntänyt opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa tuen avulla korvata muun muassa pandemian takia peruuntuneiden tai siirtyneiden tapahtumien aiheuttamia tappioita, mutta esimerkiksi saamatta jääneisiin pääsylipputuloihin ei avustusta myönnetty.
Erityisavustusta saa 35 lajiliittojen hanketta. Kisaperuutuksista aiheutuvien tappioiden kattamiseen on varattu 1,139 miljoonaa, seuratoiminnan kehittämishankkeisiin runsaat 1,2 miljoonaa ja muuhun lajiliittojen toiminnan turvaamiseen vajaat 470 000 euroa.
Avustusta haki 30 lajiliittoa ja Suomen parkour ry. Ne hakivat yhteensä lähes yhdeksän miljoonan pottia, josta toteutui vajaat kolmasosa.
Esimerkiksi moottoriurheilun kattojärjestö AKK Motorsport haki Suomen MM-rallin perumisen aiheuttamien tappioiden kattamiseen ja lajiliiton digitaalisten palveluiden kehittämiseen yhteensä lähes 1,3 miljoonaa euroa, mutta sai vain 250 000 euroa MM-rallin aiheuttamiin tappioihin.
– Kaikki on tietenkin kotiinpäin, mutta päätös tuli nyt tämän muotoisena. Tällä nyt sitten mennään, AKK:n pääsihteeri Anssi Kannas totesi MTV Urheilulle.
Tyhjille katsomoille ampumahiihdon maailmancupia Kontiolahdella järjestänyt Suomen Ampumahiihtoliitto sai välttämättömiin toiminnan turvaamisen kannalta syntyneisiin kustannuksiin 135 000 euron avustuksen. Ampumahiihtoliitto oli hakenut 270 000 euroa.
Hiihtoliitto haki erityisavustusta lajiliittojen ja niiden jäsenseurojen toiminnan turvaamiseen 1,5 miljoonan verran. Avustusta valtiolta tuli 560 000 euroa.
Kaikki avustuspäätökset ovat luettavissa Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.
Palloliitto sai lähes hakemansa, moni muu pettyi pahasti
Suomen Jääkiekkoliitto haki peruuntuneista ja siirretyistä tapahtumista aiheutuneisiin kustannuksiin ja tappioihin 762 600 euroa, mutta sai vain 152 000 euroa. Jalkapallotoimintaa pyörittävä Suomen Palloliitto oli hakenut peruuntuneiden tapahtumien kulujen kattamiseksi 291 700 euroa ja saikin 278 000 euroa. Digitaalisten järjestelmiensä kehittämiseen Palloliitto sai 60 000 euroa, mikä oli hieman yli puolet haetusta määrästä.
