Vaikka kotimaisissa palloilusarjoissa on tuskailtu tänäkin vuonna yleisömäärien kanssa, miesten maajoukkueet vaikuttavat liikuttavan ihmisiä kotisohviltaan yhä kiitettävällä tavalla. Siitä osoituksena kävi myös Huuhkajien Kansojen liigan ottelu Romaniaa vastaan perjantai-iltana.
Olympiastadionille oli raahautunut yli 20 000 katsojaa, jotka virittivät katsomossa huumaavan tunnelman siitä huolimatta, että ottelun urheilullinen panos, vaikkakin olemassa, oli jokseenkin ohut.
Ottelu ei alkanut Suomen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Romania iski aggressiivisesti kiinni kotijoukkueen pallolliseen peliin, eikä päästänyt sitä rakentelemaan rauhassa omia hyökkäyksiään. Sen sijaan Romania piti itse pitkiä jaksoja palloa ympäri kenttää ja pakotti suomalaiset juoksemaan pallon perässä.
Yksi Romanian pisimmistä pallottelujaksoista päättyi kuitenkin vieraiden kannalta murheellisesti ottelun 11. peliminuutilla. Suomen hyökkääjien prässääminen pakotti Romanian maalivahdin Andrei Radun hätäiseen avaukseen, jonka kautta pallo päätyi ahtaaseen paikkaan ja lopulta Rasmus Schüllerin haltuun. Onni Valakarin, Jere Urosen ja Fredrik Jensenin hyvin rakenneltu laitapeli löysi lopulta Glen Kamaran nousun Romanian rangaistusalueelle ja aiheutti paniikin vieraiden maalin edessä.
Romanian puolustajan Nicusor Bancu surkea purku pysähtyi Valakarin jalkaan. Vihdoin Suomen avauskokoonpanoon noussut keskikenttätaituri tarjoili vierelleen Teemu Pukille, joka latasi pallon rintapotkulla vastustamattomasti maaliverkkoon.

