UNDP korostaa tiedon merkitystä arabimaiden kehitykselle

Arabimaiden on uudistuttava taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti sekä avauduttava kansainvälisesti. Muuten edessä on pysyminen maailman takapajulana, todetaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuoreessa selonteossa arabimaailman tilanteesta.

Amerikkalainen Time-lehti on jo ehtinyt leimata selonteon vuoden tärkeimmäksi raportiksi. Yli 200-sivuinen selonteko korostaa voimakkaasti tiedon merkitystä kehitykselle.

Kansalaisoikeudet ovat joutuneet entistä ahtaamalle arabimaissa terrorisminvastaisen sodan aikana. Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen monissa arabimaissa hyväksyttiin lakipaketti, joka sallii sensuurin, rajoittaa Internetin käyttöä ja julkaisutoimintaa. Raportin laatijoina ovat olleet arabimaiden omat asiantuntijat. Heidän mielestään arabimaat ovat onnistuneet heikosti myös koulutuksessa. Tulevaisuuden haasteista huolimatta koulutuksen taso laskee edelleen. Lehtiä julkaistaan vähemmän kuin maailmassa keskimäärin, ja käännöstoiminta on vähenemään päin. Toimittajien ammatti on edelleen arabimaissa vaarallinen: heitä viruu vankiloissa ja monet on vaiennettu julkaisukielloilla.

-Toimittajat ovat vaarassa joutua laittoman häirinnän, pelottelun ja fyysisen uhkailun kohteiksi, raportissa todetaan.

-Meidän näkemyksemme mukaan arabimaissa vapaus on joutunut hyökkäyksen kohteeksi monilla rintamilla, kommentoi selonteon kirjoituksista pääosan laatinut Nader Fergani.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat