UM: Suomessa ei voi hävittää kemiallisia aseita

Suomessa ei voida hävittää Syyrian kemiallisia aseita, ulkoministeriöstä kerrotaan.

Ministeriön mukaan hävittämiseen soveltuvaa paikkaa ei Suomessa ole. Ulkoministeriö on kuitenkin selvittänyt, voisivatko suomalaiset jollakin muulla tavalla osallistua aseiden hävittämiseen. Ministeriöstä ei vielä haluta kertoa, mitä ja mistä he ovat selvittäneet. 

Ministeriön mukaan selvitystyötä tehdään monessa muussakin maassa sen pohjalta, minkälaisista tarpeista YK ja kemiallisten aseiden kieltoa valvova OPCW ovat kertoneet. 

Aseiden hävittämisessä on monta vaihetta, esimerkiksi aseiden tuhoamisesta tuleva jäte pitää käsitellä. Lisäksi tarvitaan muun muassa henkilöstöä ja rahaa.  

Lue myös:

    Uusimmat