Ulvilan surmaveitsen tiedot tarkentuvat

Poliisin mukaan Ulvilan surmassa käytetty Fiskarsin veitsi on vanha, se on ostettu ennen vuotta 1984. Poliisi julkisti veitsestä tänään aiempaa tarkempia tietoja saadakseen lisävihjeitä murhan selvittämiseksi.

Poliisi julkaisi tänään tarkempia tietoja tekijän pudottomasta Firskars-merkkisen veitsen kahvasta. Valokuvista näkyy veitsen kahvan kuluminen ja toisella puolella sulamisvauriot.

Omakotitaloon yöllä tunkeutunut naamiomies puukotti perheenisän kuoliaaksi Ulvilassa joulukuussa. Surmaaja käytti veriteossa Fiskarsin veistä, joka löytyi tekopaikalta. Poliisi julkaisi kuvia surmaveitsestä jo elokuun lopulla.

Poliisin julkaisemat kuvat veitsen kahvasta

- Kuvien julkistamisen jälkeen olemme saaneet jo parikymmentä vihjettä, jotka liittyvät suoraan veitseen. Julkaisemme nyt lisätietoja, jotta saisimme vielä tarkempia tietoja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Joutsenlahti Porin poliisista.

Poliisin mukaan Ulvilan surmassa käytetty Fiskarsin veitsi on varsin vanha, se on ostettu ennen vuotta 1984. Kyseessä on Fiskars-sarjan pienempi fileerausveitsi, jota on valmistettu eri nimillä 1970-luvun alkupuolelta.

Sarjaan on tehty muutoksia vuosina 1983-1984, jolloin veitsen kahvasta poistettiin leima "Fjalarin kruunu". Jo aiemmin kahvasta oli poistettu teksti "Finland". Näiden tietojen perusteella surmaveitsi olisi ostettu ennen vuotta 1984.

Joutsenlahden mukaan veitsi on esittäin kulunut, joten se on ollut kovassa käytössä. Puukon terää on teroitettu todennäköisesti niin sanotulla puikkoterottimella.

Lisäksi poliisi on saanut kolmisenkymmentä muuta vihjettä, jotka liittyvät tutkinnanjohtaja Joutsenlahden mukaan liittyvät lähinnä kokonaisuuteen. Esimerkiksi uhri Jukka S. Tikan työelämään ja yksityiselämään.

- Olemme saaneet tietoomme ihan nimiäkin siitä, kuka tekijä voisi olla. Ratkaiseva palanen kuitenkin vielä puuttuu.

Joutsenlahden mukaan ratkaiseva vihje voi olla erittäin pieni asia. Mahdollista viehjeistä voi ilmoittaa Porin poliisin numeroihin 02-623 7713 tai vihjepuhelimeen 02-623 7759.

(MTV3-Johanna Sainio-STT)

Lue myös:

    Uusimmat