Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ei päässyt yksimielisyyteen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ohjaavasta asiakirjasta.
Hallitus antoi huhtikuussa eduskunnalle täydennyksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, Suomen ulkopolitiikan tärkeimpään linjapaperiin. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta antoi tänään mietintönsä täydentävästä selonteosta.
Valiokunta oli erimielinen, sillä mietintöön jätettiin kolme vastalausetta.
SDP kritisoi ydinasepolitiikassa valittua linjaa, vihreät ydinaselinjaa ja Lähi-itään liittyvää politiikkaa ja vasemmistoliitto näitä molempia ja lisäksi esimerkiksi Yhdysvaltoja koskevien kirjausten pehmeyttä.
Täydentävässä selonteossa todetaan, että "Suomi ei aio sijoittaa alueelleen ydinaseita rauhan aikana". Hallitus on halunnut poistaa ydinenergialaista asiaa koskevat rajoitteet ja kuitata asian selontekokirjauksella, mitä SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ovat arvostelleet voimakkaasti.
Enemmistö ulkoasiainvaliokunnasta, siis hallituspuolueiden ja keskustan edustajat, pitivät ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon täydennyksen johtopäätöksiä hyvinä.
– Valiokunta yhtyy selonteon näkemykseen siitä, että Suomen etu on ylläpitää vahvaa kahdenvälistä suhdetta Yhdysvaltoihin ja samaan aikaan vahvistaa eurooppalaista vastuunkantoa, tiedotteessa todetaan.
