Ukrainan vastavalittu euroviisuedustaja vaihtuu – taustalla poliittiset syyt

Daruden kaikki euroviisut nyt julki 7:45
Suomea euroviisuissa edustavan Daruden kolme edustuskappale-ehdokasta ovat julki. Voittajalaulu valitaan lauantaina 2. maaliskuuta.

Ukrainassa valittiin lauantaina maan edustaja toukokuussa Israelissa järjestettäviin euroviisuihin. Tänään uutisoitiin, että maa vaihtaa edustajaa.

Israelissa toukokuussa pidettävään Eurovision laulukilpailuun osallistuva Ukraina valitsee uuden edustajan maan edustajaksi lauantaina valitun Maruvin tilalle.

Maruv-taiteilijanimeä käyttää 27-vuotias laulaja nimeltä Anna Korsun, jonka kappale Siren Song voitti Ukrainan euroviisukarsintojen yleisöäänestyksen.

BBC uutisoi, että Ukrainan yleisradioyhtiö UA PCB:n ja Korsunin neuvottelut maan edustamisen ehdoista kariutuivat tänään maanantaina.

Edustussopimuksen allekirjoittamisesta kieltäytynyttä Korsunia syytetään asian politisoinnista.

Sopimuksen mukaan Korsun ei olisi saanut esiintyä Venäjällä, jonne hänellä oli suunniteltuna esiintymisiä huhtikuussa. Useat ukrainalaispoliitikot pitivät tästä syystä Maruvia sopimattomana edustajana kotimaalleen.

Korsun kirjoitti Facebookissa olleensa valmis perumaan esiintymisensä Venäjällä, mutta hänen mukaansa muut sopimusehdot olivat lähes  sensuuria.

– Olen Ukrainan kansalainen, maksan veroni Ukrainaan ja vilpittömästi rakastan kotimaatani. Mutta en ole valmis esiintymään yleisön edessä kera sellaisten iskulauseiden, jotka muuttavat euroviisuosallistumiseni poliitikkojen agendojen mainostamiseksi, Korsun kirjoittaa.

– Olen muusikko enkä poliittinen sätkynukke.

Ukrainan yleisradioyhtiö UA PBC lähetti asiasta oman tiedotteensa.

– Ukrainan euroviisuedustajalla on velvollisuutensa maan kulttuurilähettiläänä. Edustaja välittää maailmalle musiikkinsa lisäksi myös ukrainalaisten mielipiteitä, tiedotteessa sanotaan.

UA PBC sai tukea päätökselleen Ukrainan kulttuuriministeriöltä, joka BBC:n mukaan on kommentoinut, että maata saisi edustaa vain "patriootti, joka on tietoinen vastuustaan".

Yleisradioyhtiö on ilmoittanut aloittavansa neuvottelut löytääkseen Ukrainalle korvaavan edustajan euroviisuihin.

Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta vuonna 2014. Maa tukee Itä-Ukrainan separatisteja. Ukraina järjesti euroviisut Kiovassa vuonna 2017. Tuolloin Venäjän osallistuminen kilpailuun estettiin Krimin valtauksen vuoksi.

Ukrainan euroviisuedustajan vaihtumisesta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Yle.

Lue myös:

    Uusimmat