Kajaanissa Kaukaveden uimahallin onnettomuustilanne on saatu vakiinnutetuksi, kertoo pelastuslaitos. Pelastustoiminta on kuitenkin yhä käynnissä.
Kaukaveden uimahallissa tapahtui tänään perjantaina aamupäivällä kemikaalionnettomuus.
Uimahallikemikaalia oli pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan levinnyt rakennuksen sisällä teknisissä tiloissa.
Tilanteessa ei ollut altistuneita eikä tilanteesta aiheudu tälläkään hetkellä vaaraa sivullisille.
Iltapäivällä kello 17 aikaan pelastuslaitos tiedotti, että poliisi eristää yhä vaara-aluetta ja pelastustoiminta on käynnissä. Paikalla on kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä, ensihoitoyksikkö ja poliisi. Pelastuslaitoksen mukaan eristetty alue on Kaukaveden pihapiirissä.
Tilanne ei aiheuta vaaraa eristetyn alueen ulkopuolelle.
Opisto ja halli evakuoitiin
Kaukametsän opiston tilat evakuoitiin turman takia varotoimena noin kello 13.
Vesiliikuntakeskus Kaukaveden liikuntapalveluvastaava Jussi Haapala kertoi aiemmin MTV Uutisille, että myös uimahalli evakuoitiin onnettomuuden vuoksi.



