Kyytipalvelu Uberille ilmoitettiin viime vuonna yli 3 000 ahdistelutapauksesta sen kyytien yhteydessä Yhdysvalloissa. Yhtiö julkaisi torstaina ensimmäistä kertaa turvallisuusraportin vuosilta 2017 ja 2018.
Vuonna 2018 yhtiö sai tiedon 3 045 ahdistelutapauksesta, joukossa 235 raiskausta. Kyytien yhteydessä myös murhattiin yhdeksän ihmistä, ja 58 kuoli liikenneonnettomuuksissa. Vuonna 2017 ahdistelutapauksia oli 2 936.
Uberin luvuissa on mukana sekä kuljettajien että matkustajien kohtaama ahdistelu. Raiskauksen uhriksi joutuneista 92 prosenttia oli matkustajia, mutta lievemmät tapaukset jakautuivat suunnilleen tasan kuljettajien ja matkustajien kesken.
Uberin raportti koski vain Yhdysvaltoja. Yhtiö tarjoaa palvelujaan myös yli 60 muussa maassa, ja esimerkiksi Brasiliassa ja Intiassa uutiset Uber-matkustajien joutumisesta rikoksen uhriksi ovat tavanomaisia.
Uber: Leijonanosa kyydeistä turvallisia
Uber julkaisi turvallisuuslukuja ensimmäistä kertaa ja teki sen vapaaehtoisesti. Kyytipalvelut ovat saaneet kritiikkiä lepsusta suhtautumisesta turvallisuuteen, ja niitä on patisteltu panostamaan asiaan enemmän. Uber onkin kolminkertaistanut turvallisuustiiminsä koon 300 henkeen viimeisen kahden vuoden aikana.
Uber painottaa, että 99,9 prosenttia sen kyydeistä on turvallisia. Yhtiö välitti Yhdysvalloissa viime vuonna yhteensä 1,3 miljardia kyytiä.
"Lukuja on vaikea sulattaa"
Yhtiön johto pitää nyt julkaistuja lukuja silti valitettavina.
– Luvut ovat hälyttäviä ja niitä on vaikea sulattaa. Ne kertovat, että Uber heijastelee sitä yhteiskuntaa jota se palvelee, Uberin lakijohtaja Tony West sanoi New York Timesin mukaan.
Kun kyytipalvelut aloittivat taannoin toimintansa, oli melkein kenen tahansa mahdollista päästä kuljettajaksi. Nyt vaatimuksia on kiristetty ja Uber esimerkiksi käyttää teknologiaa tarkistaakseen automaattisesti kuljettajien rikosrekisterit ja ajotilastot. Uberin mukaan se on vuodesta 2018 lähtien perunut Yhdysvalloissa 40 000 kuljettajan luvan automaattitarkistusten takia.
Kyytipalvelut ovat olleet viime aikoina taloudellisissa vaikeuksissa. Uber kertoi hiljattain tehneensä kolmannella vuosineljänneksellä 1,2 miljardin dollarin tappiot.
Uusimmat
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
08:03
Putinin karmeat panssaritappiot paljastuivat – edessä ehkä hetki, jota "hän on pyrkinyt välttämään"
-
07:56
LeBron James ja poika tekivät NBA-historiaa: "Epätodellista"
-
07:33
Ruotsalaiselle sensaatiopelaajalle esitettiin raju kysymys SM-liigasta – "Ei pidä paikkaansa"
-
07:15
Ruokavaara, jota ei aina tule ajatelleeksi: "Voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa"
-
07:15
Paljastuksia Salkkarit-tähdistä – Esko Kovero ja Pete Lattu hulvattomassa testissä!
-
07:01
Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
-
06:50
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
06:31
Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
06:30
Aviva odotti kuolemaa pimeässä Hamasin tunnelissa ja seurasi julmaa kidutusta: "He eivät antaneet minun edes itkeä"
-
06:16
Kommentti: Lasten ahdistelu somessa on arkipäivää – onko ratkaisuyritys ongelmaan lopulta rangaistus tekijälle vai lapselle?
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
05:38
Pakistanissa voimakkaita räjähdyksiä – kuolleet ulkomaalaisia
-
05:23
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, tutkijan pelkona suursodan puhkeaminen – MTV seuraa
-
05:16
Eduskuntatalon töhryjen siivous jatkuu ja voi pitkittyä
-
05:12
Alastonkuvia ja asuinpaikan kyselyä – kymmenet lapset kertovat tuntemattomien yhteydenotoista: "Voisivatko aikuiset etsiä ikäistään seuraa?"
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
Lataa lisää