Tyyliä työpaikkasisustamiseen

Sisustusbuumi on tunkeutumassa myös työpaikoille. Enää ei töitä paiskita harmaassa toimistossa ja tylsässä työtuolissa. Suuntaa näyttää Vuoden 2007 Sisustusilmiö -palkinnon saanut Vivero Oy.


Kasvaneesta sisustusinnosta työpaikoilla kertoo myös keskiviikkona 19. syyskuuta Habitare-messuilla jaettu Vuoden 2007 Sisustusilmiö -palkinto, joka myönnettiin julkikalusteita tuottavalle Vivero Oy:lle.

Viveron tuottamien julkikalusteiden vahvuudet ovat poikkeuksellinen huumori ja erikoiset materiaaliyhdistelmät. Näitä julkitiloihin tarkoitettuja kalusteista voi käyttää myös moderneissa kodeissa. Huonekalut ovat selkeälinjaisia ja muotokieleltään moderneja. Mallistossa on myös kiinnitetty huomiota esimerkiksi kalusteiden jatkettavuuteen.

Kahvihuoneen sirot istuimet

Modernin työpaikan kahvihuoneen tai käytävän tuolit henkivät tehokkuutta ja uudenaikaisuutta. Erityisesti sirot ja pelkistetyt muodot tuovat tuoleihin futuristista tunnelmaa. Materiaalit on valittu siten, että niistä on ollut mahdollista tehdä hyvin kevyenoloisia huonekaluja.

Muhkeita ja mukavia muotoja

Tulevaisuuden työpaikalla nojatuolit hehkuvat voimakkaissa väreissä, mutta todellinen juju piilee innovatiivisissa muodoissa. Liioitellut ulottuvuudet sopivat työpaikalle, kun taas omaan olohuoneeseen ei ylilyöntejä kannata valita.

Julkisten tilojen kalusteet ovat yleensä muotoilultaan kulmikkaita, eivätkä ne aina houkuttele istumaan. Uuden ajan toimistossa on toisin. Sohvien suunnittelussa voi leikitellä uudenlaisilla muodoilla mukavuuden kuitenkaan kärsimättä. Myös erilaisten materiaalien yhdistely on yleistymässä.

Muunneltavat työtilat

Perinteisen toimistohuoneen kalustuksen tulevat haastamaa uudenlaiset muunneltavat työhuone-elementit. Hyllyköt ovat siirrettäviä ja helposti organisoitavissa, eikä työpöytien suunnittelussa ole unohdettu ulkonäköä. Tehokkuus ja funktionaalisuus ovat kuitenkin etusijalla

Sisustusilmiöitä vuodesta 1993 alkaen

Vuoden Sisustusilmiö -tunnustuspalkinnon jakaa vuosittain Sisustussuunnittelijat SI ry, joka on 35 vuotta toiminnassa ollut sisustusalan ammatillinen yhdistys. Palkintoa on jaettu vuodesta 1993 lähtien. Palkinto myönnetään henkilölle, työryhmälle, yritykselle tai yhtiölle, jonka toiminta kehittää sisustusalaa. Tärkeä peruste palkinnon myöntämiselle on myös se, että palkittu korostaa sisustusalan laaja-alaisuutta ja monimuotoisuutta.

Vuoden Sisustusilmiö -palkinnon saajaksi oli tänä vuonna ehdolla valikoima hyvin erilaisia sisustusalan toimijoita. Ehdokkaita oli kilpailun voittaneen Vivero Oy:n lisäksi kaksi: Huippu / Design / Marketing, joka on suomalaisen suunnitteluosaamisen tukija ja edistäjä sekä perinteinen suomalainen perheyritys Topi-Keittiöt, joka on ollut toiminnassa kaiken kaikkiaan lähes sata vuotta. Viime aikoina Topi-Keittiöt on profiloitunut yksilöllisten studio-keittiöiden kehittämisessä.

Teksti: Ketsia Anttila / Mediafocus
Kuvat: Vivero Oy

Lue myös:

    Uusimmat