Työllisyys nousi edelleen toukokuussa – työttömiä 68 000 vähemmän kuin vuosi sitten

Työllisyysaste nousi ja työttömyys laski edelleen toukokuussa, kertoo Tilastokeskus. Työllisyyden trendiluku nousi 73,9 prosenttiin ja työttömyyden laski 6,1 prosenttiin.

Työllisiä oli 61  000 enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Työttömiä taas oli 68  000 vähemmän kuin vuosi sitten, kaikkiaan 227  000. Työttömyysaste oli 7,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 10,3 prosenttia.

Hypon ekonomisti Juho Keskinen huomautti kommentissaan, että työttömyysaste on nyt painunut yhtä alhaalle kuin se oli maalis-huhtikuussa 2008. Alhaisemmalla tasolla se on ollut viimeksi vuoden 1991 toukokuussa, Keskinen totesi.

– Työmarkkinoiden kiito jatkui talouden tulevaisuuden uhkakuvista huolimatta vahvana toukokuussa. Palveluiden avautuminen ja tapahtumateollisuuden paluu tukevat työvoiman kysyntää, ja tällä hetkellä sopivia työntekijöitä ei vain ole riittävästi, Keskinen summasi kommentissaan.

Talouden epävarmuus näkyy kuitenkin määräaikaistyön kasvuna, Keskinen sanoi.

Pitkäaikaistyöttömyyttä ja työvoimapulaa

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist totesi kommentissaan, että koronakriisin vaikutus työttömyyden näyttää nyt sulaneen. 

– Ennen koronakriisin alkua työttömyysasteen trendi kävi alimmillaan 6,5 prosentissa vuonna 2019, eli koronaa edeltänyt taso alittuu nyt selvästi, Appelqvist toteaa.

Työttömyyden alenemisessa on nyt kyse siitä, miten työttömäksi jääneitä saadaan takaisin töihin, Appelqvist summaa.

Pitkäaikaistyöttömyys on sulanut hitaasti, ja yli vuoden työttöminä olleita oli toukokuussa edelleen yli 95  000. Luku laski vain 1  600:lla edelliseen kuukauteen verrattuna.

Esimerkiksi ravintola-alalta on jo kuulunut viestiä, että työvoimapula on noussut ongelmaksi. S-ryhmään kuuluva HOK-Elanto sulkee kymmenkunta ravintolaansa pääkaupunkiseudulla työvoimapulan ja kannattavuusongelmien takia, kertoi Yle viime viikolla.

Osasyyksi on arvioitu myös sitä, että moni ravintola-alan ammattilainen vaihtoi alaa koronarajoitusten aikana.

Lue myös:

    Uusimmat