Tv- ja radiojuontaja Vappu Pimiän ura on ollut yhtä nousujohdannetta siitä saakka, kun hän haastatteli 2000-luvun alussa HIMiä ja Rasmusta Maikkarin tv-chatissa.
Vappu astui julkisuuteen 2000-luvun alkupuolella toimiessaan MTV3-kanavalla chat-ohjelman juontajana.
Vappu keskusteli vieraidensa kanssa ja kommentoi katsojien teksiviestejä kahdesta neljään yötä viikossa.
– Chat-juontaminen oli hyvä koulu alalle, sillä palaute oli tosi raakaa ja suoraa niin hyvässä kuin pahassa. Tuolloin vieraiksi halusivat tulla monet bändit kuten Nightwish ja HIM. Se oli tv:tä, jossa sai tehdä käytännössä mitä vaan, ja raskasta se oli kuin mikä, Vappu kertoo MTV:n Viihdeuutisille.

Vielä 2000-luvun alussa tv-chat oli Suomessa suhteellisen uusi ilmiö. Vappua voisi tituleerata jopa Suomen ensimmäiseksi chat-juontajaksi, jonka ura on ollut chat-ajoista lähtien pelkkää nousua.
– Chat-ohjelmat oli silloin niin uutta, ettei ihmisillä ollut ennakkoluuloja. Ne olivat enemmän ehkä myös keskustelevampia kuin tänä päivänä. Keskustelut olivat välillä hyvinkin vakavia ja oli mahtavaa, jos sai edes yhden mieltä piristettyä niillä yöllisillä höpöttelyillä.
Tv-chatin jälkeen Vappu siirtyi töihin radioon: Suomipopilla hän teki radiokouluaikoinaan työharjoittelun, sitten hän siirtyi Kiss FM:lle ja sen jälkeen Voicelle.





