Tutkimus: Tästä syystä koolla on väliä – etenkin ruokapöydässä!

Laihduttajia on neuvottu käyttämään pienempiä lautasia, koska ruoka-annokset näyttävät tuolloin isommilta ja ihminen tyytyy vähempään määrään sapuskaa. Uuden tutkimuksen mukaan painonpudottajien kannattaisi kiinnittää huomiota myös haarukan valintaan.

Utahin Salt Lake Cityn yliopiston tutkijat ovat nyt todenneet, että haarukan koko vaikuttaa oleellisesti syödyn ruoan määrään. Tutkijoiden toteuttamassa kokeilussa selvisi, että mitä isompaa haarukkaa testihenkilöt käyttivät, sitä vähemmän he söivät.

Tutkimus toteutettiin paikallisessa italialaisravintolassa normaalien asiakkaiden keskuudessa. Testattavat ruokailijat valittiin sattumanvaraisesti, eivätkä he olleet tietoisia haarukkatutkimuksesta. Tutkittaville henkikilöille annettiin joko 20 prosenttia normaalia suuremmat tai 20 prosenttia normaalia pienemmät haarukat. Tutkimustulokset olivat selkeät: suuremmilla haarukoilla syöneet asiakkaat söivät huomattavasti vähemmän.

Tutkijoiden mukaan pienellä haarukalla syövät ihmiset kokevat alitajuisesti, että heidän täytyy tehdä paljon työtä tyydyttääkseen nälkänsä. Tällöin ruokailija tulee huomaamattaan nauttineeksi enemmän ruokaa. Samalogiikka pätee, jos lautasella on jättimäinen annos ruokaa. Ihminen syö tällöin enemmän, koska suuresta määrästä ei huomaa niin helposti ruoan vähenemistä. Ruokailija ei tällöin tajua syöneensä jo tarpeeksi.

Tutkijoiden mukaan ison haarukan käyttäminen siis vähentää syödyn ruoan määrää, mutta tämä pätee ainoastaan silloin, kun ruokailija on nälkäinen ja haluaa syödä ruoka-annoksen.

Lähde: Healthland

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat