Tutkimus: Oluen laimentaminen sulkee pikkukauppoja

Oluen laimentaminen voisi ajaa lähes tuhat pikkukauppaa ja kioskia lakkautusuhan alle, väittää Pellervon taloustutkimuksen tuore raportti.

Lähikaupat ja kioskit menettäisivät myyntiään noin 15 prosenttia, jos nykyistä III-olutta myytäisiin vain Alkoista ja kaupoissa myytävä olut laimennettaisiin 3,5 prosentin vahvuiseksi. Sen sijaan Alkojen myynti kasvaisi.

IV-oluen vähittäiskulutuksen arvioidaan nousevan kahdesta prosentista jopa 15 prosenttiin. III-oluen osuus vähenisi 41 prosentista 10 prosenttiin ja II-oluen osuus jäisi noin 15 prosenttiin.

Tutkimuksen mukaan myös valtion alkoholiverotulot laskisivat jopa 130 miljoonaa euroa. Lisäksi matkustajat saattaisivat tuoda alkoholia jopa kolmanneksen nykyistä enemmän ulkomailta. Hyötynä olisi alkoholin haittakulutuksen laskeminen 2-4 prosenttia.

Tutkimuksen ovat rahoittaneet Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry ja Päivittäistavarakauppa ry.

Viime syksynä julkaistun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen raportin mukaan kolmosoluen korvaaminen kakkosoluella estäisi 350 alkoholikuolemaa vuodessa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat